Tie apostoliseen yhteyteen

Wolfgang Simson: Keys of the Kingdom: road to apostolic unity

Yhteys on jotakin, josta usein laulamme ja jota rukoilemme, mutta se on käytännössä jäänyt joihinkin alueellisiin rukoustempauksiin, lyhytkestoisiin evankelioimisaktioihin, erilaisiin hyödyllisiin kampanjoihin yhdessä tai projektiluontoisiin hankkeisiin.

Kuten niin monet Kristuksen ruumiissa ovat kokeneet, myös Neil Gamble, Oregonista kotoisin oleva raamatun opettaja josta tykätään paljon ympäri maailmaa, koki aina vain voimakkaammin, että jotakin on pahasti pielessä, jotakin puuttuu, että seurakunnassa on jotakin todella perustavaa laatua olevaa ristiriitaa. Kun hän näiden asioiden vuoksi vietti aikaa tuskaisessa rukouksessa vuosia, hän tunsi, että Jumala tuli aika ajoin lähelle ja puhui hänelle joitakin kertoja ilmestyksen kautta: ”Seurakunta elää synnissä” ja ”minä odotan seurakuntaa luokseni”. Ei ollut siis yllättävää, että Neil sai Jumalalta kutsun omistautua yhdelle asialle: ”Tuo heidät yhteen!”

Yhteen kokoontumista kuulostellen
Joulukuussa 2007 pieni arvovaltainen ryhmä kristillisiä johtajia, joista useimmat olivat USA:sta mutta suurelta osin yhteen verkostoituneina eri puolilta maailmaa, kokoontuivat Colorado Springsiin erääseen yksityiskotiin tarkoituksenaan viettää kolme päivää yhteisessä rukouksessa ja Jumalan kuuntelemisessa. He tulivat yhteen Neil Gamblen aloitteesta. Mitään muuta ohjelmaa ei pöydällä ollut kuin vastata Jumalan selvään haasteeseen ja löytää vastaus kysymykseen: ”Mitä siis pitäisi tehdä?” Nuo kolme päivää kuluivat yhdessä ilman että kellään oli mielessään mitään ennalta määriteltyä tulosta. He olivat yhdessä sopineet ”jos aloitamme jonkin strategian mukaisesti, tämä kokous on loppunut ennen kuin alkoikaan!” Seuraavassa muutamia kiteytyksiä niistä askelista, joihin Jumala heitä ohjasi voidakseen saavuttaa sen, mitä hän halusi:

1. ”Ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.” (Joh.5:19). Kun toimitaan Jumalalta saadun mandaatin mukaan ”tuoda uskovat yhteen”, se on hyvin erilaista kuin jokin tutun-mallin-mukainen-konferenssi, jossa kuunnellaan herra X:ää järjestöstä nimeltä Y puhumassa yleisölle Z. Emme niinkään pyytäneet Jumalan siunausta sille mitä olimme tekemässä, vaan meidän tuli tehdä sitä, minkä Jumala on siunannut. Hän taas siunaa vain sellaista, minkä hän itse on suosittanut tehtäväksi ja jota toteutetaan suorassa kuuliaisuudessa hänen antamilleen valtuuksille sekä yksilötasolla että yhteisöllisesti.

2. Apostolinen ja profeetallinen perustus (Ef.2:20). On varmuudella olemassa yleinen pappeus, joka koskee kaikkia uskovia, mutta ei ole olemassa ”apostolin virkaa” tai ”profeetan virkaa” kaikille uskoville. Näiden virkojen tuominen keskeisiksi sen sijasta, että ne on perinteisesti ohitettu ja sivuutettu, on raivaamassa tietä ja luomassa uutta perustusta (1.Kor.12:28) jota ei voi korvata millään tai kenelläkään muulla. Tämä harvinaislaatuinen ja todella merkittävä näkemys nousi esille monien profeetallisten ja apostolisten ihmisten aloitteesta, jotka toimivat yhdessä hengessä. Tämän lisäksi syntyi näkemys, että sen sijasta että kokoisimme ihmisiä yhteen todentamaan, mitä ”meidän” (yhteisön kuten instituutio, verkosto, seurakunta, lähetysjärjestö, ryhmä) pitäisi tehdä säilyäkseen, varmistaakseen olemassaolonsa tai laajentuakseen, ryhmän valtasi voimakas ja palava into toimia seurakunnan hyväksi yleisellä tasolla ja Jumalan valtakunnan tulevaisuuden edistämiseksi. Melkein kaikki läsnäolijat olivat epäpoliittisia johtajia, joille ei olisi ollut tyypillistä vaatia tai kahmia itselleen huomattavia asemia tai johtavia rooleja, vaan sellaisia, joita pikemminkin leimasi nöyryys, valta-asemien puuttuminen ja he olivat pikemminkin murtuneita ja heikkoja astioita. Jos heillä ylipäätään oli jonkinlaisia johtajan tehtäviä Kristuksen ruumiissa, se ei juontanut heidän asemastaan, vaan enemmänkin heidän vaikutusvallastaan henkilöinä.

3. Jumalan valtakunnan esittelytapa. Pyrimme siihen, että emme esitelleet toinen toisiamme sillä tavalla kuin me ihmisinä olemme tottuneet (tämä on x, joka on julkaissut y määrän kirjoja ja perustanut z verran seurakuntia), vaan me erityisesti alussa vietimme merkittävän pitkän ajan pyytäen, että Jeesus Kuninkaana esittelisi meidät toisillemme sillä tavalla kuin hän meidät näkee. Tämän vuoksi me käytimme aikaa siihen, että pyysimme Jumalalta, että hän kuvailisi meidät toinen toisillemme profeetallisen ilmestystiedon valossa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että 4-6 henkilöä kertoivat, mitä kuulivat Jumalan puhuvan jostakin tietystä henkilöstä. Tämä ei ollut yritys profetoida sen vuoksi, että tämä henkilö saisi selvyyttä asioihinsa tai yksilöllistä rohkaisua, vaan että itse kukin saisi ymmärtää, mikä rooli kullakin oli ”sen armon mukaan, minkä on Jumalalta saanut” ja jotta voisimme järjestäytyä sen mukaan, minkälainen tehtävä kullakin oli Jumalan valtakunnassa. On helppo ohittaa se, kuka olet hengen mukaan, jos me harkiten tuomme esiin itsestämme sen, mitä lihallinen luontomme haluaa kuulla. Tällä on joitakin huomattavia seurauksia: jos Kuningas luottaa johonkin henkilöön, silloin voimme mekin luottaa. Ja jos Kuningas itse toteaa, että X on profeetta ja Y on apostoli, silloin voimme ottaa heidät vastaan profeetan nimellä ja saada apostolisen palkan.

4. ”Luovu kaikesta”. Yksi kaikkein suurimmista haasteita, mihin Jumala meitä haastoi, oli tilanne, missä itse kunkin piti astua keskelle huonetta ja luovuttaa pois mitä tahansa, mikä tuntui määrittelevän meidät. Siinä oli Jumalan puolelta haaste: siivota pois kaikki alitajuinen epäjumalanpalvelus, vapautua kaikesta omien itsekkäiden tavoitteidemme ajamisesta ja siitä epäjumalien palvomisen ansasta, johon joudumme, kun jokin muu kuin Jumala itse antaa meille identiteetin, itseluottamuksen ja päämäärän. Jos palvelemme omaa kutsumustamme enemmän kuin Jumalaa, havainnollistaen ja mahtailevasti esitellen omaa armoitustamme saadaksemme tunnustusta ja arvostusta, jopa asettuen vaaraan olla ”palkkapaimen” (tavalla tai toisella) vain voidaksemme sopia sen yhteisön sääntöihin, johon kuulumme (seurakunta, lähetysjärjestö tms.), silloin saatamme kääriä meidän oman olemassaolomme johonkin ennalta määrättyjen asioiden käärepaperiin. Tämä voi johtaa siihen, että persoonallisuutemme vääristyy, kasvaa vinoon, varautuu muiden asioille, kääntyy puolueelliseksi ja liiallisen itsevarmaksi. Vain jos vapaaehtoisesti luovumme kaikesta, mistä pidämme kiinni, voimme tulla sellaisiksi tyhjiksi astioiksi, joihin Herra voi kaataa jotakin uutta. Tehdäksemme asian täysin selväksi: useimmissa tapauksissa syy, miksi takerrumme sellaisiin asioihin kuin asema, tehtävät organisaatiossa, perinteet ja tittelit jne. on se, että ne tarjoavat taloudellista asemaa ja turvallisuutta. Mutta totuus on, että joko elämme uskossa tai laskelmoinnissa (tai ”näkemisessä”). Jumala haastoi meitä vakavasti hyväksymään vapaaehtoisesti ”ground zeron”, mikä merkitsi kuolemaa itselle, omien ”iisakkien” uhraamista ja sen sallimista, että hän voisi nostaa meidän harteiltamme pois kaiken, mitä me itse tai muut ovat päällemme sälyttäneet (näyt, odotukset, määrätyt tehtävät, mieliajatuksemme jne.). Tämä loi tilanteen, jossa voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä ja kukaan siinä huoneessa ei enää edustanut yhtään mitään ja siksi meillä kaikilla oli kutsu astua sisään siihen, missä koimme taivaan olevan auki ja meillä olevan vapaa pääsy Jumalan valtaistuimelle, missä olimme luopuneet omien lippujen heiluttamisesta, itse tehtyjen julisteiden loukkaavasta esittämisestä ja omien logojen viemisestä Kuninkaan kasvojen eteen.

5. ”Kuka voi kestää hänen pyhyytensä läsnäoloa?” Kaikki me tiesimme, että vain ”se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa” selviäisi siitä (psalmi 24). Joten tästä kehkeytyi puhdistautumisen hetki, joka puhdisti ilmaa, ei vain yksittäisten henkilöiden välillä, vaan myös erilaisten uskonsuuntien välillä.

6. ”Avatkaa portit!” Monet meistä olivat profeetallisesti nähneet valtavan portin, joka oli lukittu monimutkaisen mekanismin avulla. Tarvittiin koko porukan yhteinen ponnistus, että se saatiin auki. Aukenihan se lopulta. Ymmärrämme, että portit kuvaavat hallintoa. Jos ”tuonelan portit”, pahan valtakunnan portit, eivät voi kestää sitä vankkaa Jumalan valtakunnan todellisuutta, mitä seurakunta edustaa, minkä Herra itse rakentaa (Matt.16:18), jonkun täytyy julistaa porteille, niille ikivanhoille oville, jotka pitää avata, että kirkkauden Kuningas tulee (psalmi 24:7). Tässä kohtaa koimme, että meillä on lupa yhdessä tehdä tällainen toimi ”avata ovet” ja ”sitoa vahva mies” (Luuk.11) ja pyytää Herraa pelastamaan ja tekemään opetuslapsiksi ne sadat miljoonat ihmiset, jotka vielä ovat kahleissa, ja viemään heidät vapauteen taivaallisen ”vankilakapinan” kautta.

7. ”Tulkoon…!” Siinä tilanteessa me koimme, että Jumala antoi meille ainutlaatuisen ja ennen kokemattoman arvovallan ei vain rukoilemiseen ja pyyntöjen esittämiseen Jumalalle, vaan voiman julistaa yhteistä aikomustamme, mikä koski tulevaa hengellistä suuntaa ja seurakuntaa USA:ssa ”avaruuden henkivaltojen ja voimien” ja koko pahuuden valtakunnan edessä (Ef.3:10). Jeesus sanoi: Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. (Joh.14:14) ja kun me olimme pyyhkineet pois oman nimemme (meidän julistustyömme, meidän seurakuntamme, meidän asialistamme) tästä vertailusta, tunsimme että meille annettiin vapaat kädet, jotta yhteisvoimin toisimme hänen eteensä ”toivelistamme”. Tämän piti vain tapahtua täydelleen yhteisessä linjassa hänen päämääriensä kanssa. Pitäen keskenämme yhtä samoin kuin sydämet liittyivät toisiinsa Apostolien tekojen 1.luvussa, tämä johti yhteiseen arviointiin, jossa lausuttiin ulos uutta todellisuutta ja julistettiin yhteen ääneen: ”Tulkoon valo, pelastus, ykseys, läpinäkyvyys, luotettavuus” jne. Raamatullinen esikuva tästä lienee Mooses, jota Jumala haastoi heittämään sauvansa maahan (mikä oli hänelle ainoa symboli, joka edusti hänen asemaansa ja voimaansa erämaassa). Se muuttui inhottavaksi käärmeeksi, jonka hän myöhemmin otti käteensä ”tarttuen sitä hännästä” (väärä ote olikin oikea tapa) saaden nähdä, että se muuttui sauvaksi jälleen. Sen jälkeen se ei kuitenkaan ollut enää ”Mooseksen sauva”, vaan ”Jumalan sauva” (2.Moos.4:20). Myöhemmin, kun hän joutui ansaan Egyptin armeijan ja Punaisen meren väliin eikä äänekäs rukouskaan enää riittänyt, Jumala sanoi Moosekselle: Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet (2.Moos.14:15-16). Yksinkertaisesti sanoen: Jumala antoi meidän käyttää yhteisöllistä sauvaamme. Monet meistä kokivat tämän osuuden hyvin voimakkaana ja siltä kuin tuona hetkenä olisi lähtenyt käyntiin lukematon määrä erilaisia hengellisiä tapahtumasarjoja, joita Jumalan enkelitkin olivat jo pitkän aikaa odottaneet näkevänsä.

8. Pahan voimien aiheuttamat jälkiseuraukset. Vain harvat meistä pystyivät nukkumaan sinä yönä. Eräs meistä koki voimakkaan ja selvän saatanan läsnäolon, kun pahan silmät alkoivat tuijottaa häntä. Hän sanoi pahalle hengelle: ”Tee pian se, mitä ilkitöitä sinun pitääkin tehdä, sillä sinulta käy aika vähiin!” Samoin kuin D-Day Normandian maihinnousussa johti voitonpäivään (V-Day), me tunsimme, että Jumala oli sallinut meidän saada määrättyjä voittoja raivoisasta pahojen henkien vastarinnasta ja olimme valloittaneet vahvan hengellisen sillanpääaseman, jota piti nyt laajentaa. Samalla kun vihollinen oli pakotettu perääntymään, se tulitti vihaisesti kaikkea mikä liikkui ja oli suojatonta, ja se yritti tuhota jokaisen, mihin vain Jumala sille luvan antoi (aivan kuin Jobin perheen kohdalla). Siitä oli tullut ärjyvä leijona, joka vaanii saalista.

Uutiset seuraavana aamuna kertoivat, että eräs nuori mies oli pahojen voimien yllyttämänä riehunut YWAM:in keskuksessa Denverissä ja ampunut useita ihmisiä ja sen jälkeen ajanut erääseen kirkkoon (New Life Fellowship) Colorado Springsiin tekemään samoja hirmutekoja ennen kuin tuli lopulta ammutuksi itse. Tämä näytti olevan jälleen merkki ja symboli siitä voimakkaasta elämän ja kuoleman kamppailusta, joka käydään henkivalloissa USA:n kansan keskellä. Vaikka pahan valtakunta on voitettu vihollinen – pohjautuen siihen täydelliseen voittoon, jonka Jeesus sai erämaassa, ristillä ja ylösnousemuksessa – tämä voitto pitää ensin asettaa voimaan samoin kuin piti valloittaa Luvattu maa, jonka alun alkaen Jumala lupasi kansalleen, mutta myöhemmin piti yhteisvoimin ottaa haltuun Joosuan aikana.

9. Tämä kokemus pitää välittää toisille. Se mitä Jumala ilmoitti meille tämän kokoontumisen yhteydessä – jotakin mitä hän ei olisi voinut tehdä, jos olisimme vain etsineet hänen kasvojaan yksilöinä ja erillämme – täytyy nyt välittää edelleen toisille. Vain sellainen seurakunta, joka ei ole uppiniskaisesti synnissä kiinni, seurakunta (lähetysseura, yhdistys, säätiö), joka ei ainoastaan laula ja saarnaa ”Herra, Herra”, vaan on ihan oikeasti kuuliainen Kuninkaalleen, ja seurakunta, joka oppii toimimaan yksimielisyydessä ja käyttämään ”sauvaansa” niin kuin Kuninkaan lähettiläiden kuuluu – mikä tarkoittaa toimimista päättäväisesti ja terveen apostolisen yhtenäisyyden hengessä – tulee näkemään, että kaikki kansat tulevat opetuslapseuteen – ja se tapahtuu nopeasti.

Jumala tuntui antaneen meille noiden muutaman hämmentävän päivän aikana sellaisen näytöksen, yksinkertaisen mutta ei ollenkaan lapsellisen opetuksen, joka ilmentää, miten käyttää ”Jumalan valtakunnan avaimia” (Matt.16:19). Tämä kokoontuminen oli meille hämmästyttävä osoitus siitä, mitä Jumala haluaa tulevaisuudessa meidän kaikkien kautta tehdä – ja tehdä kaikkialla.

Tässä on yhteenvetona joitakin niistä asioista, joita koimme saaneemme oppia ja välittää muillekin:

Parannus. Jos Jumala odottaa seurakunnan olevan jotakin – ja tekevän jotakin – mitä se ei ole ennen ollut – eikä sen vuoksi ennen tehnyt – silloin meidän on syytä kiireesti toimia ja lähteä tekemään innolla ja yhdessä niitä asioita, mitä tarvitaan. Meidän tulee kasvaa sellaiseksi, mitä emme ole olleet, ja tehdä asioita, joita emme ole ennen tehneet. Todellinen parannus johtaa toiseen asiaan:

Uudelleenarviointi. Miesten yleensä johtaman seurakunnan ja sen tehtävämäärittelyn täytyy palata taivaalliseen käskytykseen, se tulee järjestää uudelleen Jumalan alkuperäisen mallin mukaan ja sen tulee palata niihin apostolisiin ja profeetallisiin perusarvoihinsa, joita on väheksytty ja halveksittu jo liian kauan. Pitää kuitenkin muistaa, että ”vain kuolleet apostolit ja profeetat ovat hyviä apostoleita ja profeettoja”, mikä tarkoittaa, että hengellinen työ, jota ei ole viety ristille eikä ole murtunutta, vaan on vahvaa ja voitokasta ihmiskeskeisyytensä vuoksi, on pikemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

Edustus. Emme voi edustaa Jumalaa oman voiman varassa. Yksilöpohjalta syntyneet lähetystyöhankkeet, projektit, yhdistykset ja seurakunnat, kuten yksittäiset henkilötkin voivat rukoilla, saarnata, suunnitella, julistaa ja arvostaa mitä tahansa haluavat, mutta saada hyvin vähän aikaan. Vain yhdistynyt seurakunta ja sen vuoksi myös toimimaan oikeutettu seurakunta, joka on lakannut etsimästä oikeutta itselleen ja markkinoimasta itseään ja joka on jälleen liitetty yhteen Pään kanssa, voi toiminnassaan edustaa Jumalaa tämän pimeyden valtakunnan hallitsijoille samoin kuin maailmalle.

Sauva. Jumalan valtakunnan arvovalta voi tulla esiin vain niiden kautta, jotka ovat vapaaehtoisesti asettaneet itsensä Kuninkaan arvovallan alle ja sen vuoksi pyrkivät näkemään vaivaa ja tekemään vain sitä, mitä hän käskee. Sellaisessa tapauksessa vain taivas on rajana sille, mitä voidaan saada aikaan, eikä sitä rajoita enää meidän oma rajallisuutemme.

Jumalan hallintavalta. Jos määrittelemme Jumalan valtakunnan todellisuudeksi, missä Jumalalla on ehdoton käskyvalta, nykyinen seurakunta – ja lähetystyö – on sen valossa todellisuutta, missä vielä erilaiset ihmisten pyrkimykset haastavat Jumalan ehdottoman arvovallan. Jumalan valtakunnassa ei niinkään arvioida ihmisten käyttäytymistä enää demokraattisesti, missä jokainen tekee mitä haluaa ja jos haluaa (kuten tuomarien aikaan, jolloin Israelilla ei ollut vielä kuningasta ja ”jokainen teki mitä halusi”), vaan meidän tulee vapaaehtoisesti palata Kristuksen kuninkaalliseen hallintaan ja ”etsiä ensin häntä ja Jumalan valtakuntaa ja sen perustuslakia”, Jeesuksen vanhurskaita säädöksiä ja käskyjä, jotka hän Kuninkaana säätää.

Jumala haluaa itsensä näköisen kirkon, me haluamme kirkon näköisen Jumalan.

Kun haluamme arvioida itseämme ja toisiamme tuoreesti Jumalan silmin ja jos luovumme kaikesta, missä määrittelemme itsemme ihmisnäkökulman mukaan, ja alamme yhdessä etsiä ja kuunnella Jumalaa ja hänen meitä koskevaa ohjelmaansa, hän on voimallinen muuttamaan meidät jälleen apostolisiksi ihmisiksi, kutsumustietoiseksi ihmisroduksi, joka keskittyy hänen päämääriinsä, ihmislajiksi joka jälleen toimii apostolisen yhtenäisyyden pohjalta.

Jos haluamme olla tälle asialle välinpitämättömiä ja jäädä nykyiseen tilaamme – pinnalta katsoen turvallisesti rahoitetuiksi, työllistetyiksi ja uskonnollisesti hyvin viihdytetyiksi, sirpaloituneeseen, uppiniskaiseen ja itsestään huolehtivaan tilaan, avuttomiksi vangeiksi omien mielipiteiden vankilaan ja ajattelutapaan, missä olemme demokraattisia ihmisiä kaikkea kuninkaallisuutta vastaan ja sen vuoksi Jumalan valtakuntaa vastustavia ihmisiä, jäämme ansaan erilaisten järjestelmien ristiriitoihin: Jumala haluaa tehdä jotakin meille ja meidän kauttamme eikä hän voi toteuttaa sitä seurakunnan nykyisen tilan vuoksi ja sen lähetysstrategian vuoksi. Toisin sanoen: Jumala haluaa itsensä näköisen kirkon, me haluamme kirkon näköisen Jumalan. Tässä jamassa me voimme olla äänekkäitä, mutta voimattomia, näkyvillä mutta siunauksista osattomia, kuulluksi tulleita mutta ohitettuja, huomattuja mutta pilkattuja, kiireisiä mutta hedelmättömiä, jotka menestyksellä toteutamme tehottomia projektejamme, jännityksestä nauttien tuhlaamme miljoonia ihmisiä, tunteja ja dollareita vaipuen samalla oman monimutkaisen hengellisyytemme suohon samalla kun maailma huutaa kasvavassa tuskassaan odottaen todellista hengellistä ohjausta, kun se on ikävä kyllä kääntynyt pois seurakunnasta-sellaisena-kuin-sen-tunnemme jo vuosikymmeniä sitten.

Valinta on meidän. Tehkäämme siis parannusta, yksin ja yhdessä, palaten aidosti Jumalan luo, hänen menetelmiinsä, hänen kirjaansa ja seurakuntaansa-sellaisena-kuin-hän-sen-haluaa-nähdä, ja antakaamme itsemme hänelle hänen päämääriänsä varten. Hän rakastaa meitä ja tietää paremmin kuin me itse, mitä tarvitsemme. Vain hän voi tehdä meistä sellaisia kutsumustietoisia Jumalan ihmisiä, joiksi hän alunperin meidät suunnitteli.

Wolfgang Simson

Suomennettu sivustosta http://www.simsonwolfgang.de – Artikkeli on alunperin julkaistu tammikuussa 2008 julkaisussa nimeltä Fridayfax2.