Mihin seurakunta tarvitsee evankelistoja? Osa2

Ed Waken: Why Does the Church Need Evangelists?

Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota evankelistan toimenkuvassa, on se, että seurakunnalle annettuna lahjana hänen tulee varustaa toisia pyhiä (uskovia) tekemään hengellistä työtä. Tämä evankelistoille kuuluva toisten varustamisen vastuu on olemassa, jotta syntyisi moninkertainen määrä hyvän uutisen viestinviejiä (heidän tulee siis varustaa toisia evankelioimaan).

Jos teemme yksinkertaisen Google-haun sanoilla ”evankelistan armoitus’, saamme selville, että useimmat ajattelevat evankelistan tuovan kadonneet lampaat Jumalan laumaan. Suuri osa evankelistan roolista onkin kyky lausua julki sanoma siitä, että ”Jeesus pelastaa” luovilla ja ilmaisuvoimaisilla tavoilla selkeästi ja ytimekkäästi, jotta ihmiset voidaan johtaa uskomaan Jeesukseen. On selvää, että evankelistoilla tämä intohimo on keskeinen asia. Mutta Paavalin selkeä opetus Efesolaiskirjeen 4. luvussa toteaa, että evankelistat on annettu seurakunnalle, jotta sen kaikki jäsenet varustettaisiin kertomaan evankeliumia Jeesuksesta vapaasti ja pelottomasti.

Efesolaiskirjeen 4:9-10 puhuvat lisää samasta aiheesta, joka kuvaa viittä hengen virkaa ja puheenaiheena olevaa evankelistan toimenkuvaa:

Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Ef.4:8-10.

Huomaamme siis, että Jeesus nousi korkeuteen… ja antoi lahjoja ihmisille (jae 8), jotta hän täyttäisi kaikkeuden läsnäolollaan (jae 10). Sitten Paavali selittää, että nämä apostolin, profeetan, opettajan, evankelistan ja paimenen virat on annettu seurakunnalle, jotta seurakunnan jäsenet varustettaisiin palvelutyöhön. Kun nämä armoituksen saaneet henkilöt täyttävät tehtävänsä ja varustavat toisia tekemään palvelutyötä, silloin Jumala täyttää kaikkeuden läsnäolollaan. Jumala haluaa, että hänen seurakuntansa säteilee ulospäin sellaista kulttuuria, jossa hyvä sanoma tulee kerrotuksi ja hyvä elämä eletyksi Jumalan valtakunnassa. Niinpä evankelistojen ensisijainen tehtävä on valmistaa uskovien yhteisöä viemään sanomaa Jeesuksesta ja hänen antamaansa elämää maailmalle, jotta hän voisi täyttää läsnäolollaan koko olevaisen. Mitä enemmän on uskovia, jotka on varustettu, koulutettu ja voideltu kertomaan sanomaa Jeesuksesta, sitä enemmän on niitä, jotka ottavat vastaan hyvän sanoman.

Luulen, että tämän vuoksi Paavali neuvoi myös Timoteusta tekemään evankelistan työtään (2.Tim.4:5). Lähestyessään elämänsä loppua Paavali halusi, että yhä enemmän ihmisiä saataisiin liikkeelle kertomaan evankeliumin sanomaa voimallisesti, tehokkaasti ja pelottomasti. Kun ihmiset ymmärtävät ja elävät todeksi sen, että heillä on arvovalta ja voima, Kristuksen mieli ja hänen sanansa olla Jumalan suuruuden voimallisia todistajia, silloin joka niemeen ja notkoon syntyy ihmisiä, jotka rakastavat Kristusta. Se on juuri evankelistan työsarkaa.

Niinpä kehotan sinua etsimään käsiisi evankelistan, jolla on tällainen käsitys itsestään, ja pyytämään häntä opastamaan sinua ymmärtämään kaiken sen, mitä Raamattu opettaa meille Jumalalta saadusta yliluonnollisesta valtuutuksesta julistaa hyvää sanomaa. Kun sinä seuraat Jeesusta ja ammennat osaamista näiltä armoitetuilta evankelistoilta, sinustakin voi lopulta tulla ”ihmisten kalastaja” (Matt.4:19).

Onko tämä puhe evankelistan toimenkuvasta sinulle jotenkin uutta?

Ed Waken

Copyright © Edward Waken 2014. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Thoughts Out There by Ed

Kategoria(t): Edward Waken. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.