Jumala rakastaa murtuneita

Rick Warren: God Loves You in Your Brokenness

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:18.

1.Moos.32 kertoo, että Jaakob paini erään miehen kanssa koko yön – mies oli oikeasti itse Jumala. Mies kysyi häneltä: ”Mikä sinun nimesi on?” Hän vastasi: ”Jaakob.” 1.Moos.32:27.

Olipa pikkuisen outo kysymys. Kyllähän Jumala tunsi Jaakobin. Mutta kun Jumala kysyy sinulta jotakin, ei hän oikeasti halua tietoa – hän tietää jo vastauksen!

Syy, miksi hän kysyi sellaista Jaakobilta, oli hänen tavoitteensa saada Jaakob myöntämään, millainen hän oli. Muinaisina aikoina nimi valittiin tarkoittamaan jotakin, ei sen takia, että se kuulosti mukavalta. Joku sai silloin nimensä vaikkapa ammatin mukaan, kuten leipuri, puuseppä tai seppä. Joku saattoi saada nimensä sukulaisensa mukaan tai sen tilanteen mukaan, jossa eli. Jabes sai nimekseen ”kivulias”, koska hän syntyi vaikean synnytyksen kautta.

Mutta useimmiten vanhemmat antoivat lapselle nimen heidän luonteensa mukaan. Kun ihmiset lausuivat henkilön nimen, he samalla sanoivat, millainen hän on.

Jaakobin nimi tarkoittaa ”petkuttaja”. Ja pojat, miten hän elikään sen todeksi! Koko elämänsä hän valehteli päästäkseen pinteestä ja joutui aina yhteen ja toiseen konfliktiin, koska oli petkuttaja. Hän osasi manipuloida. Kun Jumala kysyi Jaakobin nimeä, hän halusi tämän myöntävän, millainen hän oli.

Tässä piilee kertomuksen hieno puoli. Kun Jaakob sanoi ”Minä olen manipuloija”, Jumala ei yllättynyt yhtään. Ei hän väittänyt vastaan: ”Taidat narrata minua? Paininko nyt muka manipuloijan kanssa? Kuinka en sellaista tajunnut? Enpä huomannut tuota asiaa ollenkaan!” Jumala tiesi tarkasti, mitä kaikkea pahaa Jaakobin elämässä oli, kuten hän tietää kaiken sinustakin – jopa ne asiat, joita et itse tiedosta.

Raamattu sanoo: Jaakobia minä rakastin (Mal.1:2). Pidän kovasti tuosta jakeesta, sillä se antaa toivoa. Jos Jumala rakasti Jaakobia, joka oli sellainen kelvoton tyyppi, joka oli sellainen manipuloija, joka oli sellainen ketku, joka oli sellainen kieroilija ja joka oli sellainen valehtelija – silloinhan Jumala rakastaa myös sellaista kuin minä…

Jos haluat omaan elämääsi pysyviä muutoksia, sinun pitää lopettaa se verukkeiden esittäminen ja selittely ja muiden syyttely omista virheistäsi. Sinun on oltava rehellinen Jumalalle ja myös itsellesi ja nöyrästi myönnettävä: ”Minä tässä olen ongelma.”

Millä tavalla Jumala vastaa tällaiseen murtumiseen? Raamattu sanoo: Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:18.

Mieti näitä:

  • Mitä asioita luulet, että Jumala odottaa sinun myöntävän, jotta voisit päästä eteenpäin sisäisessä paranemisessa?
  • Miksi sinusta on niin vaikeaa olla rehellinen Jumalalle, vaikka tiedät hänen olevan jo selvillä kaikesta?
  • Mitä puolia sinussa on, joita pidät itse huonoina? Puhu niistä asioista Jumalan kanssa tänään, ja pyydä häneltä apua, että osaisit ottaa vastaan hänen ehdottoman rakkautensa, jotta saisit voimaa muuttua.

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2014. Julkaistu luvalla. Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa: Daily Hope with Rick Warren.

Advertisement
Kategoria(t): Rick Warren. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.