Kuinka diakoniasta tuli hyväntekeväisyyttä

Wolfgang Simson: How diaconia became caritas

Apostolinen ja diakoninen palvelustyö ovat tarkoitetut toimimaan yhdessä. Toisin kuin profeetallinen palvelustyö, jonka on määrä yhteistuumin apostolisen työn kanssa laskea perustusta, diakonian tehtävä alunperin oli ratkaista ruoan jakamisen ongelmat, mutta siitä kehittyi varsin pian apostolisen liikkeen avustava työmuoto, josta tuli korvaamaton osa laajenevaa kirkkoa.

Siinä missä apostolinen tehtävä kirkkohistorian saatossa melkein hävisi kuvasta, siinä diakonia jäi yksin ilman apostolista kumppaniaan. Siitä tuli yhä enemmän sivuasia tai se kehittyi itsenäiseksi työmuodoksi, jolloin sosiaalisesta avustamisesta tuli itsessään päämäärä ja lopulta diakoniasta tuli hyväntekeväisyyttä (caritas): huolehtimista hätään joutuneista, olipa toiminta yhteydessä seurakuntaan tai ei, puhumattakaan yhteydestä apostoliseen tai profeetalliseen työhön.

Puhdas tarvepohjainen ruoan jakelu ja sairaista ja vanhuksista huolehtiminen muodostui nunnien tai joidenkin sellaisten erikoistuneiden työmuotojen toimintakentäksi, jotka toimivat erillään seurakunnasta, kuten kerjäläismunkkien ja luostaritoiminnan asiaksi. Näihin päiviin asti ovat erityisesti sellaiset naiset, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa miesten hallinnoimassa CAWKI-kirkossa, alkaneet myötätuntoisesti ja urheasti elää uhrautuvaa elämää ja ryhtyneet diakonissoiksi tai nunniksi – esimerkiksi. Vaikka äiti Teresa ja muut vastaavat edustavatkin kiehtovia ja liikuttavia elämäntarinoita, on diakonia sellaisenaan, erotettuna apostolisesta kokonaisuudesta, usein jäänyt vaille elinvoimasta kumppanuutta ja todellista vaikutusta ja joutunut liian usein nielaistuksi siihen loputtomien tarpeiden kitaan, mitä tämä rikkinäinen maailma tuottaa. Mutta koska Jumalan valtakunta ei ole tarpeiden vaan Jumalan ohjaama, siitä hetkestä, kun inhimillinen hätä alkoi ohjata hyväntekeväisyyttä, kulloisestakin tarpeesta tuli työtä eteenpäin puskeva veturi eikä sitä enää ohjannut apostolinen aloitteellisuus.

Tuloksena oli, että hyvää tarkoittavat länsimaiset kristityt ovat aloittaneet lukemattomia orpokoteja, sairaaloita ja kouluja, kun maailman huutava hätä on ajanut heitä toimimaan alikehittyneissä ja kehittyvissä maissa. Kun apostolinen yhteistoiminta on puuttunut, nämä työmuodot ovat usein kuivuneet olemattomiin tai niiden työ on perusteellisesti muuttunut perustajiensa kuoleman jälkeen. Niistä on nopeasti muodostunut valtavia pakkotyömaita, jotka ovat nielleet suuret määrät inhimillisiä resursseja ja niistä on tullut joko loputtomia rahankeruuhankkeita, jota ilman ne olisivat välittömästi raunioina, tai sosiaalisia yrityksiä, yritystoimintaa, joka suuntautuu sosiaaliselle alalle ja pyrkii saamaan toiminnastaan voittoa.

Pahin esimerkki sellaisesta raiteiltaan suistuneesta epäapostolisesta diakoniasta on menneinä aikoina tutuksi tullut ja vielä edelleenkin ajankohtainen itsenäisesti ja omillaan pärjäävä pelkästään avustustyöhön keskittyvä hyväntekeväisyys, joka pyörittää orpokoteja, jakaa ruokaa ja vaatteita, kouluttaa, tarjoaa terveyspalveluja tai kaivaa kaivoja. Nämä kilpailevat uskovien rahoista vetämällä julkisia kampanjoita, joissa esitellään tyypillisesti nälkäisiä Afrikan lapsia, jotka vetoavat sääliin ja anovat armoa ja, jos mahdollista, syyllistävät meitä kulutusyhteiskunnan ihmisiä, jotta antaisimme edes yhden rovon köyhälle lähimmäiselle.

Älä ymmärrä väärin: eivät nämä hankkeet ole ollenkaan pahoja. Mutta sikäli kuin niitä pyöritetään ilman sitä apostolista toimivaltaa, jonka pitäisi toteutua koko seurakuntaruumiissa, nykyajan diakonia toimii pääosin terveen apostolisen kehyksen ulkopuolella. Se merkitsee, että menetetään arvokkaita synergiaetuja, ei hyödynnetä kumppanuuksia ja kaikkia mahdollisuuksia, ja ihmiset, jotka Jumala oli tarkoittanut tekemään työtä rinta rinnan, huomaavat kilpailevansa keskenään kristittyjen huomiosta, esirukouksista ja jopa rahoista.

Niinpä apostolit tarjoilevat taas pöydissä, kun diakonit puolestaan saarnaavat. Rukouksen sijasta apostolit ovat juuttuneet kirjanpitoon ja käytännön asioiden hoitamiseen eli johonkin, mihin heillä ei ole lainkaan armoitusta, kun samaan aikaan monet diakonit ja diakonissat istuvat ikääntyvissä hyväntekeväisyysjärjestöissä, tehden työtä kellon ympäri, rukoillen ja väännelleen hermostuneesti käsiään, peläten miten heidän työnsä tulevaisuudessa käy, ja ihmetellen, miten kykenevät pyörittämään niitä isoja sairaaloita, kouluja ja muita laitoksia (ja hoitamaan niiden laskupinoja), joita ovat kontolleen saaneet.

Mikä on tulos kaikesta? Se on päinvastainen kuin Apostolien tekojen 6.luku esittää: Jumalan sana ei leviä niin kuin sen pitäisi, opetuslasten lukumäärä laskee nopeasti ja uskonnollisista ja maallisista laitoksista on tullut huomattavan merkityksettömiä.

Wolfgang Simson

Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 396-397. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.

Mainokset
Kategoria(t): Wolfgang Simson. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s