Tuhlaajapoika uudessa valossa, osa1

Douglas Clark: A New Look at the Prodigal Son

Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Luuk.15:16-17.

Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo. ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla. Luuk.15:18-24.

Tuhlaajapojan tavalla mekin haluamme perintömme HETI, jotta voimme hemmotella itseämme niillä hengellisillä lahjoilla, joita saamme Jumalalta. Kun tuhlaamme ja käytämme tätä perintöämme väärin, joudumme hengelliseen nälänhätään. Se saa aikaan pahaa tyytymättömyyttä, mikä johtaa puolestaan murtuneisuuteen. Siinä opimme taas olemaan tyytyväisiä, kun saamme syödä palvelijan pöydästä. Tällaiselta palvelusväen paikalta taivaallinen Isämme kutsuu meitä luokseen ja valmistaa meille juhlan – jakaa omaa elämäänsä meidän kanssamme.

Loma-aikaan kävin Floridassa lomailemassa. Käytyämme vieraisilla erään ystävän luona Sebringissä, olimme vaimoni Dianan kanssa matkalla kohti paikkaa, jonka nimi oli Sanibel Islands. Kun ajelimme siinä tietämme eteenpäin muistelin erästä ystävääni, joka oli 7-8 vuotta sitten muuttanut Floridaan. En ollut jutellut Rayn kanssa ainakaan kolmeen vuoteen enkä tiennyt, miten saisin häneen yhteyden. Mietin, missä päin Floridaa hän mahtoi asua ja olisiko hänen asuinpaikkansa lähelläkään näitä kulmia, että voisimme poiketa kylään.

Joitakin minuutteja myöhemmin sain päähäni soittaa kotiin ja kelata läpi puhelinviestit, vaikka Diana oli ne jo kuunnellut noin tunti sitten. Automaatin ääni sanoi, että minulle oli yksi viesti. Viesti alkoi näin: ”Hei, täällä tupsahdus menneisyydestä – tässä puhuu Ray!” Tämähän tosi siistiä oli! Olin juuri ajatellut, miten saisin häneen yhteyden, ja siinä hän oli ensi kertaa kolmeen vuoteen! Hän oli jättänyt viestinsä varttituntia ennen kuin kuuntelin sen. Soitin hänelle heti ja kerroin, että olimme paraikaa menossa kohti kulmakuntaa nimeltä Sanibel. Hän vastasi ja kertoi, että asui 8 kilometrin päässä Sanibelista.

Herra kosketti Ray’tä 1980-luvun loppupuolella. Jumala puhdisti hänet ja antoi hänelle uutta näköalaa elämään. Jonkin ajan kuluttua ”uudet näköalat” alkoivat elää omaa elämäänsä, kun Ray alkoi harrastaa juoksemista, pyöräilemistä ja tehokasta fyysistä kuntoilua. Hän jätti työpaikkansa tehtaassa ja alkoi työskennellä eräässä korkeatasoisia urheilukenkiä myyvässä liikkeessä. Seuraavaksi hän avasi oman urheilutarvikkeita myyvän liikkeensä. Hän menestyi hyvin pyrkiessään parantamaan omaa elämäänsä, mutta se maksoi hänelle hänen avioliittonsa. Hän ihastui pian nuoreen ja viehättävään neitoseen, joka kuitenkin jätti hänet aika nopeasti. Hän oli kuitenkin pian uudessa suhteessa ja muutti kumppaninsa kanssa Floridaan ja aloitti siellä työt menestyvässä yrityksessä, joka toimi kiinteistömarkkinoilla. Elämä meni hyvin paitsi että uusi romanssi oli myrskyinen. Suhde kuumeni ja kylmeni vuoron perään ja sitä kesti kahdeksan vuotta, kunnes nainen jätti hänet pari vuotta sitten.

Samoihin aikoihin, kun nainen jätti hänet, myös kiinteistömarkkinat sukelsivat ja se vaikeutti hänen liiketoimiaan. Lopuksi hänen piti irtisanoa työntekijänsä ja hän menetti myös oman talonsa. Viime heinäkuussa, kun hän oli sunnuntaiaamun pyöräilylenkillä, kävi niin, että eräs sheriffin apulainen teki tiellä u-käännöksen ja kävi siinä sen verran pyörätien puolella, että osui Rayn pyörään. Ray pääsi omin avuin ylös ja pystyi ajamaan kotiin, mutta onnettomuus aiheutti hänelle niskavamman, joka vaati kirurgista hoitoa.

Parin viime vuoden ajan Ray on elänyt hiljaista elämää ja nähnyt peilistä jotakin sellaista, mihin hän haluaisi tosissaan muutosta. Tämä oli hänen elämänsä tilanne, kun hän soitti minulle ja jätti viestin ”tupsahduksena menneestä”.

Tapasimme seuraavana päivänä ja hän kertoi olleensa kirjakaupassa ostamassa Uutta testamenttia, kun hänen päähänsä pälkähti soittaa minulle. Ystäväni Ray oli sellaisessa hengellisessä tilassa, mikä antoi aiheen vaikka ilojuhlaan. Sillä hän oli eksynyt omille teilleen ja nyt hänen silmänsä olivat avautuneet ja hän oli nälissään ja halusi syödä taas Isän pöydästä.

Ei ole mitenkään epätavallista, että käy niin kuin Ray’lle. Olosuhteet voivat vaihdella ja seikkailut omilla teillämme eivät välttämättä ole niin räväköitä kuin Rayn, mutta tuhlaajapojan tapaan me päätämme lähteä Isän kodista, jotta voimme nauttia saamastamme perinnöstä heti paikalla. Rayn tarina näyttää selvältä tapaukselta tämän artikkelin näkökulmasta. On ironista, kuinka ne Jumalan siunaukset, joita joku saa, voivat johtaa itsensä hemmottelemiseen. Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Douglas Clark

Copyright © Douglas B. Clark 2010. Julkaistu luvalla. Douglas Clark’in kotikaupunki on Niles, Michigan. Hänen oma nettijulkaisunsa on: www.theinwardjourney.net

Mainokset
Kategoria(t): Douglas Clark. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s