Pyhän Hengen henkäys

Douglas Clark: The Breath of The Holy Spirit

Joitakin aikoja sitten satuin lukemaan erään kiusallisen artikkelin, joka koski seurakunnan ulkopuolisia uskovia. Uskon, että veli joka kirjoitti sen, on vilpitön ja rakastaa Herraa kaikesta sydämestään. Uskon, että Jumala käyttää häntä ja että hän tunnistaa monia asioita, jotka eivät ole Herrasta, ja uskaltaa puhua niistä. Mutta tässä asiassa uskon, että hänen käsityksensä ei ole oikea, vaan loukkaava.

Rukoilen, että kyseinen veli muotoilisi uudelleen sanottavansa, mutta vielä enemmän rukoilen, että ne jotka ovat tulleet haavoitetuiksi hänen sanoistaan, voisivat rohkaistua ja vakuuttua, että Jumala tekee työtä heidän elämässään eikä hän ole hylännyt heitä.

Tässä yksi kappale siitä kirjoituksesta, jossa tämä veli ruoti seurakunnan ulkopuolisia uskovia:

Joillekin ihmisille seurakunnasta lähtemisen vallankumous on ’uutta’. Mutta minulle siinä on kysymys hyvinkin vanhasta asiasta ja seurattuani asioita parikymmentä vuotta, voin kertoa yhden yksinkertaisen totuuden: SE EI TOIMI. Se ei muutu todelliseksi Uuden testamentin mukaiseksi ’Kristuksen ruumiin elämäksi’. Se ei johda herätykseen. Se ei uudista seurakuntaa. Se hajottaa kokoamisen sijasta ja johtaa sellaiseen kristinuskoon, mitä minä kutsun ’muodottomaksi möykyksi’. – Toisin sanoen Kristuksen ruumiista tulee joukko individualisteja, jotka eivät ole keskittyneet mihinkään ja joilla ei ole muotoa eikä suuntaa ”kunkin tehdessä sitä, mitä itse pitää oikeana”. En tiedä, olisiko olemassa mitään vastakohtaisempaa todelliselle Kristuksen ruumiin elämälle kuin sellainen. Lainaus päättyy.

Tässä se, mitä uskon saaneeni Herralta vastaukseksi veljen syytöksiin:

Ollessani rukouksessa näin Pyhän Hengen hengittävän rauhallisesti kansansa yllä. Ajattelin, kuinka erilaista tämä olikaan verrattuna siihen, kun hän kerran tuli ja kävi ”raju tuulenpuuska”. Kun etsin raamatusta sanan paikkaa, kuulin tämän:

Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko. Hes.37:9-10.

Uskon, että tämä sanan paikka edustaa juuri sitä, mitä Jumala tekee tänä aikana.

On olemassa paljon seurakunnan ulkopuolisia uskovia, joita monet koettelemukset ja vaikeudet ovat lyöneet maahan. He ovat antaneet kaikkensa eikä heillä ole enää mitään. He tuntevat olevansa tyhjentyneitä kaikesta hengellisestä elämästä. Tiedän, että näin voi käydä, sillä olin kerran yksi heistä. Jos tuomitsee ihmisiä ulkonaisin perustein, on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että nämä yksinäiset eränkävijät ovat kadottaneet kyvyn kuulla Jumalaa ja päätyneet omahyväisyyteen.

Mutta julistan teille Pyhässä Hengessä, että Jumalan kevyt hengitys puhaltaa rauhallisesti näiden kuivien luiden ylitse. Sillä on monia, joita erilaiset vaikeudet ovat lyöneet maahan ja he ovat luovuttaneet etsiessään vanhurskauden tietä, mutta minun hengitykseni on tuleva heidän elämänsä ylle ja se herättää heidät jälleen eloon, sillä eihän se ole muu kuin minun käteni, joka on ollut toiminnassa, kun he ovat kokeneet vaikeuksia elämässään. Olen harkitusti kätkenyt oman työni heissä, jotta he saisivat kantaa ristin häväistystä ja saisivat kokonaan murtua minun edessäni.

Hesekielin ennustuksen loppuosa puhuu suuresta ihmisjoukosta. En usko, että se armeija, minkä Jumala on nostattamassa tänä aikana, olisi kuitenkaan sama, mikä on Joelin kirjassa mainittu, niin kuin monet ajattelevat. Paljon tarkemman kuvan saamme siitä, mitä on tapahtumassa, kun näemme Hesekielin tapaan kuivien luiden heräävän eloon.

Jotkut teistä ajattelette, että teidän etsikkoaikanne on tullut ja mennyt, kun taas jotkut ovat pitäneet kiinni siitä, mitä Jumala on heille puhunut jo vuosia sitten. Olkaa rohkealla mielellä, sillä Pyhän Hengen henkäys on tulossa elämänne ylle. Kun hän tekee sen, saatte huomata, että hän on ollut kanssanne koko pitkän taipaleen ajan. Hän ei ole hylännyt teitä hetkeksikään!

Toinen kirjoitus, mikä nousee mieleeni, on tämä:

Kun temppeliä pystytettiin, käytettiin valmiiksi muotoiltuja rakennuskiviä, niin ettei työmaalta kuulunut vasaran, ei taltan eikä minkään muunkaan rautatyökalun ääntä. 1.Kun.6:7.

Kun Salomon temppeliä varten louhittiin kiviä, kaikki vasarointi ja taltalla hakkaaminen tehtiin louhimossa. Vasta kun jokainen kivi oli muovattu oikeisiin mittoihinsa niin että se sopi täydellisesti yhteen toisten kivien kanssa, se tuotiin temppelin rakennustyömaalle asetettavaksi paikalleen. Mikä mahtava kuva siitä, kuinka Jumala tekee työtään meissä!

Jumala lyö meitä monia kertoja vasarallaan, kun Jumala meitä veistää ja työstää taltallaan ja tekee meistä eläviä kiviä, jotka sopivat täydelleen yhteen! Mutta kuten jokainen meistä hyvin tietää kokemuksestaan, Jumala työstää meitä louhimossa eikä missään hänen temppelinsä loiston keskellä.

Jumala ’kutsuu ulos’ näinä päivinä monia uusia ihmisiä. He saavat suoraa opetusta Pyhältä Hengeltä, mutta he kaipaavat myös tosi pappeja, jotka osaavat rohkaista heitä ja voivat vahvistaa sen, mitä Jumala heille puhuu.

Kun Jumala tuo esiin mestariteoksensa, uskon että saamme hämmästyä, miten yksityiskohtainen suunnitelma hänellä on ollut ja miten hän on ajoittanut kaiken toimimaan yhteen. Jumala tulee uudistamaan monia hänen yksinäisiä eränkävijöitään, kun hänen valtakuntaansa laajennetaan kaikkialle maailmaan, lähimmäiseltä toiselle, ystävältä ystävälle. Tämä Jumalan pyhyyden liikehdintä tuo mukanaan tuomion kaikille epäaidoille hengellisille hankkeille, jotka ovat syntyneet ihmisten sielullisuudesta. Tuomio EI ilmene niin, että vihaiset profeetat puivat nyrkkiä ja pyytävät tulta iskemään taivaasta. Tuomio seuraa siitä, että kirkas valo valaisee kaiken, mitä Jumala on saanut aikaan, ja saa kaiken ihmisen oman yrittämisen näyttämään pimeältä ja hyödyttömältä.

Jumalan hallinto ja valtakunta ei muistuta mitään tämän maailman valtioista. Se ei edusta sellaista hierarkiaa, josta monet itsensä nimittäneet valeapostolit ja väärät profeetat haluaisivat puhua. Ei tulla painottamaan minkäänlaista johtajuutta paitsi hänen äänensä kuulemista. Jumalan hallinnossa on vain yksi Pää ja se on Kristuksen mieli eikä kukaan apostoli, profeetta tai pastori enää sanele hänen valtakunnassaan mitään lakeja, vaan ne kirjoitetaan ihmisten sydämiin.

Jumala on kutsunut meidät ulos Babylonista, mutta mikä pitkällinen prosessi onkaan juuria Babylon pois meidän sisimmästämme! Ei pidä tähyillä Jerusalemin suuntaan tai mihinkään muuhunkaan paikkaan, sillä Jumalan hallintavallan sijainti ei löydy mistään maantieteellisestä paikasta, sillä Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä!

Kuluneiden 30 vuoden aikana olen saanut kokea monia ihania hetkiä Herran kanssa, mutta myös monia kuivia jaksoja, kun taivas on ollut kuin vaskea. Tunnustan, että en ole aina osannut työskennellä yhdessä Herran kanssa, kun olen kohdannut erilaisia koettelemuksia elämässäni. En ole tehnyt mitään, mikä antaisi kenellekään aihetta syyttää minua siitä, että olisin asettunut joksikin hengelliseksi auktoriteetiksi tai johtajaksi. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen kulkenut läpi masennuksen ja vihankin, kunnes lopulta opin hyväksymään ne vaikeudet, joita minulla on ollut.

Eräänä hetkenä, kun tunsin olevani kokonaan hengellisesti kuollut niin ettei minussa enää ollut jäljellä hitustakaan hänen elämäänsä, Pyhä Henki alkoi hengittää elämäni yllä. Hän on herättänyt henkensä eloon minun sisimmässäni ja puhuu minulle päivittäin. Hän on antanut minulle voimaa elää oikein ja voitollisesti ja toimia hänen levostaan käsin, mutta ei se johdu mistään, mitä olisin saanut itse tehdyksi. Kaikki on tapahtunut vain, koska hän halusi puhaltaa elämää näihin kuiviin luihin.

Kohdistakaa huomionne siihen lempeään henkäykseen, mitä Pyhä Henki paraikaa hengittää kansansa yllä. Nyt ei ole kysymys mistään rajusta tuulenpuuskasta, vaan Jumalan rauhallisesta hengityksestä. Nyt on tosi kysymyksessä ja on aika päästä suureen totuuteen ja uuteen ymmärrykseen. Niin saamme nähdä myös hänen voimansa ilmestymisen.

Douglas Clark

Copyright © Douglas B. Clark 2010. Julkaistu luvalla. Douglas Clark’in kotikaupunki on Niles, Michigan. Hänen oma nettijulkaisunsa on: www.theinwardjourney.net

Mainokset
Kategoria(t): Douglas Clark. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s