Oikea pastori väärässä paikassa

Rick Warren: Are you the right pastor in the wrong place?

Yksi tärkeä tekijä – usein unohdettu – seurakunnan kasvulle on löytää oikea johtaja oikeaan paikkaan. Aina ei vaikuta se, oletko hyvä ja hurskas pastori, vaan se, sovitko seurakuntasi kanssa yhteen. Jos et sovi, seurakuntasi kasvu tulee olemaan vaikeaa.

Kutsuimme kerran erään kaverin Atlantasta eteläiseen Kaliforniaan perustamaan seurakuntaa. Hän on hyvä kaveri ja erinomainen henkilö seurakunnan perustajaksi. Hän oli jo perustanut yhden seurakunnan ja saanut sen kasvamaan 200 hengen suuruiseksi. Kuvittelin, että hän saisi saman toimimaan Kaliforniassa, mutta noin vuoden kuluttua seurakunta oli alkutekijöissään. Seurakuntaan kuului kolme neljä ihmistä. Se ei vaan toiminut.

Minä tiesin kuitenkin, että vika ei ollut seurakunnan perustajassa.

Niinpä kysyin häneltä, mikä hänen mielestään mahtoi olla vikana. Hän sanoi rehellisesti, että hän ei sovi yhteen sen yhteisön kanssa, jonka keskellä hän eli. Hän oli yrittänyt panna alulle seurakuntaa sellaisen yhteisön keskellä, johon kuului varakkaita keski-ikäisiä, joilla oli teini-ikäisiä lapsia. Hän kuitenkin sopi paremmin nuorten avioparien ja juuri itsenäistyneiden sinkkujen keskelle.

Se ei onnistunut sillä alueella ollenkaan. Alueen olisi pitänyt olla ihan toinen. Joten me siirsimme hänet kolmen kaupungin päähän ja puolessatoista vuodessa hänen seurakuntansa oli jo kasvanut 200 henkeen.

Oikea pastori, väärä paikka.

Jos haluamme seurakuntamme kasvavan maksimaalista vauhtia, pitää pastorin, seurakunnan ja ympäröivän yhteisön sopia toisiinsa. Kun nämä kolme tekijää ovat sopusoinnussa, saadaan todellista kasvuvauhtia. Jos jokin osatekijä ei sovi kokonaisuuteen, kasvua voi silti syntyä. Se on vain hitaampaa ja vaikeampaa. Sinun tulee ymmärtää tämä.

Kun minä olin lukiossa, toimin pienen 19 hengen seurakunnan väliaikaisena pastorina. Jokainen sen seurakunnan jäsen oli rekkakuski – ihan joka ainoa. Nuo ihmiset pitivät minusta. He kohtelivat minua hyvin ystävällisesti. Ja minäkin pidin heistä. Mutta en vaan kuulunut joukkoon. Minussa ei ole yhtään mekaanikon vikaa. He tarvitsivat pastorin, jolla olisi vähän autonrasvaa kynsien alla. Minä en ollut sellainen.

Paras palvelus, minkä saatoin tehdä seurakunnalle, oli lähteä muualle ja antaa tilaa jollekulle muulle, joka sopisi paremmin porukkaan. Se ei ollut mikään moite minua vastaan eikä sen paremmin moite seurakuntaakaan vastaan. Me vain emme olleet sopiva pari.

Oletko sinä yhteensopiva pari seurakuntasi kanssa?

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2010. Julkaistu luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään.
Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa:
www.pastors.com

Mainokset
Kategoria(t): Rick Warren. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s