Jeremia – lopun ajan profeetta, osa3

Art Katz: Jeremiah – Prophet of the Last Days

Kun pyydät saada profetian sanan, varmistu siitä, että olet aikeissa myös totella sitä. Jos kuulet profeetallisen sanan, mutta et ota sitä huomioon, se aiheuttaa sinulle hengellistä sokeutta. Tässä tapauksessa kuninkaan silmät sokaistiin. Et voi kuunnella Jumalan sanaa ja profeetallisia ilmoituksia rennon välinpitämättömästi ikään kuin siitä ei seuraisi mitään. Joko se avaa sinun silmäsi parempaan näkemiseen tai se johtaa sinut näön pimentymiseen.

Tämä episodi ilmentää merkittäviä jännitteitä. Kaldealaiset eivät olleet selvillä keskustelumme aiheesta, mutta he sokaisivat Sidkian silmät kuitenkin. Näin Jumalan voimallinen tuomio pantiin täytäntöön, vaikka pakanoilla ei ollut tietoa Jumalasta eikä heitä ainakaan ollut neuvottu tekemään niin.

Jumala Kaikkivaltias kunnioitti niin täydellisesti profeetallisen sanan voimassa pitämistä, että ennustus toteutui kirjaimellisesti. Kuninkaalle kerrottiin: ”Jos antaudut, sinun perheesi säilyy hengissä, kaupunki säilyy ja itsekin saat pitää henkesi”. Hän ei silti antautunut. Ihmispelko ja epäluulo sen suhteen, mitä ihmiset tekisivät hänelle, estivät häntä tottelemasta Jumalaa. Hän pelkäsi enemmän ihmisiä kuin Jumalaa.

Voit lukea luvusta 39 välähdyksen siitä tuomiosta, joka kohtasi kaupunkia kymmenennessä kuussa. Jumalan kaupunki ja temppeli poltettiin, jalosukuiset tapettiin. Ylimystöön kuului kulttuuri-ihmisiä, hienostoväkeä, korkeasti koulutettuja ja älymystön edustajia. Kun heidät tuhotaan, ei jää paljon jäljelle. Oikeastaan ainoat, joiden sallittiin jäädä Juudaan, olivat niitä, joilla ei ollut mitään asemaa eikä pätevyyttä eikä mitään erityisiä kykyjä. Mutta se kansakunnan kerma tuhottiin, joka kohotti Israelin olemassaolon kansana suurempaan arvoon. Sellainen oli aina ollut voitokkaan armeijan taktiikka: he katkaisivat kansan selkärangan tuhoamalla sen ytimen ja parhaan osan ja jättäen jälkeensä vain köyhät ja alaluokan ihmiset. Israel olisi kuitenkin voinut pelastua, jos se olisi kuunnellut profeettaa.

Babylonian kuningas Nebukadnessar oli antanut henkikaartin päällikölle Nebusaradanille seuraavan käskyn: ”Etsi Jeremia käsiisi ja pidä hänestä hyvää huolta! Älä tee hänelle mitään pahaa. Jos hän jotakin pyytää, täytä hänen pyyntönsä.” Jer.39:11-12.

Nuo pakanat, Juudan viholliset, suhtautuivat profeettaan kunnioittavammin kuin Jumalan oma kansa. Babylonian kuningas oli antanut erityisohjeet, miten suojella profeettaa ja kunnioittavalla tavalla huolehtia hänestä.

Kun Jeremia oli vielä vangittuna päävartiossa, hänelle tuli tämä Herran sana: ”Mene nubialaisen Ebed-Melekin luo ja kerro hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Nyt minä annan toteutua sen, mitä olen tästä kaupungista puhunut: se ei pelastu, vaan tuhoutuu! Saat nähdä sen omin silmin, kun tuhon päivä tulee. Mutta sinut minä pelastan sinä päivänä, sanoo Herra. Et joudu niiden käsiin, joita pelkäät. Koska olet turvautunut minuun, minä pelastan sinut, niin ettet kaadu miekkaan vaan säilytät henkesi. Tämän minä, Herra, lupaan.” Jer.39:15-18.

Jumala teki tapansa mukaan ja ilmoitti tälle mustalle miehelle, että hän saisi säilyttää henkensä. Tämä lausunto ilmentää hyvin, kuinka Jumala kunnioitti tämän miehen oma-aloitteisuutta, joka johti profeetan hengen säästymiseen ja myös lopulta hänen oman henkensä säästymiseen.

Tämä on kertomus siitä, mitä Herra antoi tapahtua Jeremialle sen jälkeen, kun henkikaartin päällikkö Nebusaradan oli päästänyt hänet vapaaksi Ramassa. Jeremia oli ollut kädet kahlittuina niiden vankien joukossa, jotka oli määrä viedä Jerusalemista ja Juudasta Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Henkikaartin päällikkö otti Jeremian erilleen muista ja sanoi hänelle: ”Herra, sinun Jumalasi, uhkasi tätä maata onnettomuudella. Nyt hän on toteuttanut sanansa ja tehnyt niin kuin oli puhunut. Koska te rikoitte Herraa vastaan ettekä kuunnelleet häntä, teille kävi näin. Jer.40:1-3.

Kuvittele, että tuo henkikaartin päällikkö, kaldealainen pakana, tunnusti profeetallisen totuuden ja jopa tuomion syyn. Kuulostaa siltä kuin Jumala itse sanelisi tuomionsa sellaisen pakanaihmisen huulilta, joka muuten olisi voinut jäädä kokonaan vaille Israelin Jumalan tuntemista. Hän sai kuitenkin lopulta julistaa, että tässä tapahtui Jumalan tuomio, joka johtui tämän kansan ja kaupungin synnistä.

Sitten henkikaartin päällikkö antoi hänelle ruokaa ja lahjoja ja päästi hänet menemään. Jeremia lähti Mispaan Gedaljan luo ja asettui asumaan maahan jääneen kansan keskuuteen. Jer.40:5-6.

Vaikka Jeremia oli heitetty kaivoon, mikä olisi voinut olla mitä häpeällisin ja alentavin tapa kuolla, hän sai kuitenkin pitää henkensä. Herra toi hänet sieltä ylös, säästi hänen henkensä, antoi hänelle kunniaa jopa vihollisen silmissä, vapautti hänet kahleista, antoi ruokaa ja lahjoja ja vapauden elää, miten halusi ja koki oikeaksi. Se, että jonkun pakanan päähän pälkähti antaa profeetalle lahjoja, on täytynyt johtua Jumalan antamasta inspiraatiosta – vieläpä innoituksesta sellaiselle, joka ei ollut edes uudestisyntynyt. Tuntuu vähän siltä kuin Jumala haluaisi sanoa Jeremialle: ”Katso, sinä olit minulle kuuliainen ja otit riskin, joka oli vähällä maksaa henkesi, mutta minä olen pelastanut sinut kaivosta ja vapauttanut sinut ja tässä on minun lopullinen arvioni, minun kiintymykseni ja arvostukseni osoitus, kun olit niin ehdottoman antautunut minulle”.

Ihmiset eivät voi mitään – on heidän raivonsa ja vihansa kuinka katkeraa tahansa – Jumalan palvelijoita vastaan, jotka voivat joka tapauksessa olla voitokkaita Jumalan tahdon tekemisessä. Hän voi tehdä mitättömäksi kaikki vihollisen juonet. Mutta niiden pyhien osalta, joita ei ole säästetty kuolemalta, voidaan aiheellisesti kysyä: ”Oliko Jumala kykenemätön heidän kohdallaan tekemään samoin kuin Jeremialle vai oliko heidän kuolemansa Jumalan tahto?” Minun vastaukseni on, että heitä ei ollut määrä vapauttaa siitä, vaan heidät vapautettiin sen kautta. Monien todistus, jotka on poltettu roviolla, on ollut näkyvästi tuoda esiin iloa, kun he ovat kohdanneet pahimman kärsimyksensä.

Jeremian viettämä aika kaivon pohjalla ei saanut häntä luovuttamaan. Hänen kohdallaan nähdään välähdys siitä, mitä on olla todellinen profeetta. Hän luonteensa osoittaa epäitsekästä oman elämänsä uhraamista. Hänelle ei merkinnyt paljon, kuinka hänelle itselleen kävi. Kahdenlaista arvomaailmaa voidaan edustaa: toinen etsii omaansa, aineellisia etuja tai tämän elämän antimia, ja sellainen edustaa eri linjaa kuin profeetalla oli, kun hän vähät välitti siitä, mitä seurauksia hänelle itselleen koitui.

Jumala on armollinen ja lempeä, kun hän varoittaa tuomioistaan ennalta. Ne tulevat kuin jatkokertomuksen osat, mutta jos ihmiset kieltäytyvät kuuntelemasta, on jäljellä vain äkillinen tuomio. Sidkia sokaistiin ja hän menetti poikansa, kansakunta tuhottiin, temppeli ja kaupunki poltettiin ja jäljelle jääneitä ajettiin takaa miekalla, nälällä ja rutolla Egyptiä kohti.

Me joko elämme jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee, tai me tuhoudumme. Kansa ei elänyt siitä Herran sanasta, joka lähti profeetan suusta. Jos he olisivat ottaneet sen vastaan, se olisi merkinnyt heille elämää. Sen torjuminen merkitsi heille kuolemaa. He laskelmoivat säilyttää oman turvallisuutensa toisella tavalla, mikä aina lopulta merkitsee Jumalan torjumista ja epäjumalanpalvelusta. Sellainen tuo vääjäämättä tuomion – etenkin Jumalan omaisuuskansalle. He elivät kaksinkertaisen syytteen varjossa, sillä heille oli uskottu suurempi vastuu – Jumalan tunteminen ja hänen huolenpitonsa, joka oli varattuna heitä varten koko heidän historiansa ajaksi. He olivat hylänneet lain ja käskyt huolimatta niistä varoituksista, joita Jumala oli lähettänyt heille profeettojensa kautta, jotka kertoivat heille, mitkä seuraukset sellaisesta tottelemattomuudesta olisi.

Jeremia oli Jumalalle kuuliainen huolimatta kaikista näennäisistä todisteista, joita oli kuullut Jumalan ihmisiltä. Se on tuskallinen kärsimys. Vähän kuin sisälmykset kaivettaisiin ulos. Jokin meidän inhimillisessä luonnossamme huutaa tunnustuksen perään: ”Hyvin tehty, veli, arvostan tuota sanaa”. Mutta Jeremialle ja muille tosi profeetoille ei sellaista herunut. Hänen piti kestää se, vaikka se oli hänelle kuolettavan vaikeaa.

Kaksi suurta ennalleen asettamisen profeettaa ilmoittivat tuomion ja hävityksen sanan: Jeremia ja Hesekiel. Heille annettiin etuoikeus puhua lopun aikana tapahtuvasta ennalleen asettamisesta: ”Viimeisinä aikoina tulee tapahtumaan, että Jumala…” Sen kunnian saivat ne, jotka joutuivat kantamaan siitä koituvan häpeän ja halveksunnan. Vain oikea profeetta on valmis kantamaan sellaisen pilkan ja kärsimään sen. Kysymys meille seurakuntana kuuluukin: yhdistetäänkö meitä lopun aikana mihinkään, mikä on totta ja mikä puhuu tulevista tuomioista?

Art Katz

Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan artkatzministries.org

Mainokset
Kategoria(t): Art Katz. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s