Älkää mukautuko, osa2

Peggy Kannaday: Do Not be Conformed to This World

Olet vaarassa tulla huijatuksi ellet tajua, miten maailman systeemi yrittää muovata sinusta oman kuvansa. Lopun aikoina jopa valitut voivat eksyä, kun valhe leviää ja yhä useammat ihmiset eksyvät ja mukautuvat maailmaan. Mutta jos olet pohjia myöten rakastunut Tiehen, Totuuteen ja Elämään, sinua ei voida manipuloida tai eksyttää eikä sinulla ole mitään halua mukautua maailman turhuuteen.

Jos kuolemme itsellemme, maailmalle ja pimeyden vaikutukselle, on luotu edellytykset sille, että voimme kantaa hedelmää Jumalan valtakunnan hyväksi. Ne jotka antautuvat kokonaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle, rakastavat häntä ja etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, ovat niitä, jotka voittavat maailman ja kaiken mitä maailmassa on tehden sen Jumalan kunniaksi.

Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh.12:24.

Emme omista itseämme, olemme kalliisti ostetut Jeesuksen Kristuksen verellä. Maailma voi osoittaa sinulle ystävällisyyttä ja käyttää sinua hyväksi ja kun on saanut työnsä loppuun, se tekee sinusta selvää jälkeä – ei vain tässä ajassa, vaan myös tulevaa elämää ajatellen. Sinusta tulee Saatanan sadistisen ylpeyden ja vihan käyttövoimaa. Voimme kantaa hedelmää vain, jos kasvamme kristittyinä aikuisiksi. Hedelmäpuu ei ole kasvanut täyteen mittaansa ennen kuin se kantaa hedelmää.

Kylväjävertauksessa kerrotaan neljästä erilaisesta maaperästä, joissa vain yksi siemen neljästä pystyi kantamaan hedelmää. Monet ottavat vastaan Jumalan sanan, mutta vain murto-osa heistä jaksaa tuottaa satoa Jumalan valtakuntaa varten.

Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää. Mark.4:8.

Kuinka voisimme kantaa hedelmää tässä elämässä, jos ympärillämme rehottavat valheet, petokset, ylpeys, viha ja kaikenlainen pahuus? Meidän tulee oppia pysymään kiinni viinipuussa, joka on Jeesus Kristus. Meidän tulee pysytellä niin lähellä Herraa Jeesusta, että mikään ei voi meitä erottaa hänen yhteydestään. Me tarvitsemme todella kipeästi hänen rakkauttaan, viisauttaan, varjelustaan ja hengen hedelmiä ja Pyhän Hengen armolahjoja päästäksemme voittajiksi tässä elämässä ja tulevassakin elämässä.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Joh.15:4.

Maailma yrittää riistää sinut irti Jeesuksen rakastavista käsistä. Miksi? Siksi että Saatana tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan ja haluaa tehdä sinun elämäsi ja läheistesi elämän hyödyttömäksi – ja kaikkien tuntemiesi ihmisten elämän. Hän ei ole koskaan mielissään, jos ihmiset elävät vapaina ja ovat elämäänsä tyytyväisiä. Hän haluaa kontrolloida, vietellä, petkuttaa ja lopulta syöstä ikuiseen tuhoon jokaisen ihmisolennon ja vähintäänkin ne, jotka rakastavat Jumalaa ja ovat kutsutut toteuttamaan hänen päämääriään.

Saatana esiintyy valon enkelinä ja hän tulee luoksesi ihmisenä, joka on antanut itselleen sellaisen hyvältä kuulostavan tittelin kuin apostoli, profeetta, pastori, evankelista, opettaja tai mikä vaan. He korottavat itse itsensä ja teeskentelevät palvelevansa Jeesusta Kristusta, mutta sinä voit tunnistaa heidät hedelmistä. He ovat ahneita, itsekeskeisiä, aviorikoksessa eläviä ja vallanhaluisia ja he eksyttävät, valehtelevat, pettävät, varastavat ja johtavat monia tuhoon. He ovat susia lammasten vaatteissa ja he ovat saaliinhimoisia ja omistautuneita tuhoamaan niin monia kuin pystyvät, sillä heitä hallitsee sielunvihollisen henki.

Olkaa varuillanne, sillä he ovat soluttautuneet seurakuntiin joka puolella. Näitä puoskareita löytyy joka puolelta maailmaa ja Jumala haluaa, että osaamme käsitellä oikein näitä hunsvotteja. Hän neuvoo meitä 1.Korinttilaiskirjeen luvuissa 5 ja 6, miten voimme arvioida heidän toimintaansa ja miten voimme puhdistaa seurakunnan heistä.

Herra varoittaa seurakuntaansa yhä uudestaan ”uskonnollisista johtajista”, jotka ovat sisäisesti likaisia. Ulkopuolelta he voivat näyttää erittäinkin puhtailta ja kaikki heissä tuntuu olevan kunnossa, koska heillä on taito kaunistella omia temppujaan ja valheitaan ja sekoittaa sinisilmäisten uskovien mielet. Mutta Jeesus totesi heistä, että he kiertävät maat ja mannut voittaakseen yhdenkin käännynnäisen ja tehdäkseen tästä seuraajan itselleen ja sitä myöten helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman kuin itse ovat.

Olkaa siis varuillanne ja rukoilkaa kaikesta sydämestänne, että nuo sudet lammasten vaatteissa paljastetaan kaikkien nähden ja että Jumalan ihmiset pitävät seurakuntansa puhtaana tällaisista pahoista ihmisistä, jotka tekeytyvät kristityiksi ja jopa seurakunnan johtajiksi.

Rukoilen, että Jumalan kirkkaus tulee ilmi hänen seurakunnassaan tulevina päivinä vielä paljon voimallisemmin kuin koskaan ennen. Jeesus rukoili, että olisimme yhtä niin kuin hän oli yhtä Isän kanssa. Tällainen aika on tulossa ja Jumalan lopun ajan seurakunta kirkastuu.

Jeesus tulee takaisin puhdasta ja pyhää morsiantaan varten. Ylistys Herralle! Meidän tulee olla tähän valmiita ja meidän tulee valmistaa Herralle tietä.

Peggy Kannaday

Copyright © Peggy Kannaday. Julkaistu luvalla. Artikkeli on suomennettu Peggy Kannadayn blogista Happy707’s Blog

Advertisement
Kategoria(t): Peggy Kannaday. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s