Kirouksesta vapauteen

Dennis Cramer: Freed from a ”Christian” Curse

Makasin lattialla kasvoillani luultavasti viisi tai kymmenen minuuttia. Tämän suuren huoneen keskellä oli noin kymmenkunta ihmistä pitkällään lattialla. Tunsin Jumalan voiman ympäröivän minua joka puolelta enkä voinut nousta. Kun siinä ajattelin, että kokemukseni menisi vähitellen ohi, tunsin kuinka käsi kosketti ristiselkääni. Siinä samassa laskeutui rauha sydämeeni. Sitä kosketusta voi kuvailla vain helläksi, myötätuntoiseksi ja huolehtivaksi. Ajattelin, että juuri sellaiselta Jeesuksen kosketus tuntuisi. Tunsin siinä kosketuksessa Jumalan rakkauden.

Sain myöhemmin tietää, että eräs seurakuntani jäsen, joka oli tullut tähän samaan kokoukseen, oli pyytänyt tilaisuutta johtanutta vanhaa naishenkilöä rukoilemaan puolestani. Kun makasin siinä matolla, kyseinen ”isoäiti” lähetti yhden avustavista pastoreista luokseni siunaamaan minua. Se käsi, jonka tunsin ristiselässäni, oli juuri tämän pastorin käsi. Samalla kun hänen kätensä kosketti minua niin pehmeällä tavalla, hän alkoi rukoilla: ”Herra, kiitän sinua siitä profeetallisesta lahjasta, jonka olet antanut tälle miehelle. Pyydän sinua vahvistamaan tätä voitelua hänessä”.

Tämä ensimmäinen annos profeetallista tietoa sai aikaan kaksi asiaa. Ensinnäkin se rohkaisi minua jatkamaan profeetallista palvelutyötäni (oli vahvistusta sille) ja toiseksi se ilmoitti minulle, että saatoin luottaa tämän pastorin rukoukseen, koska hän niin tarkasti pystyi tunnistamaan elämässäni jo olevan profeetallisen kutsun. Melkein saman tien aloin luottaa siihen, että tämä veli kuuli Jumalan puheen.

Sitten hän alkoi rukoilla puolestani kuuluvalla äänellä. Jumalan voiman läsnäolo kasvoi entisestäänkin, kun hän sanoi nämä sanat: ”Herra, otan ylivallan niiden sanojen ylitse, jotka on lausuttu tämän veljen kohdalla. Otan hengessä ylivallan niistä vahingoittavista sanoista, jotka on syydetty tämän veljen päälle ja häntä vastaan… Herra, otan ylivallan siitä kirouksesta, joka on lausuttu tämän veljen ylle. Otan ylivallan siitä kirouksesta, jonka on tämän veljen ylle langettanut hänen edeltäjänsä!” Kun hän sanoi nämä sanat, minusta tuntui kuin salama olisi iskenyt minuun!

Tunsin kuin jalkoihini olisi virrannut sähkövirta. Tunsin, kuinka voiman aalto virtasi jaloistani ylöspäin. Samalla vastaava tunne alkoi tuntua päässäni. Tunsin kuin sähkövirran, joka alkoi valua alaspäin kehoni keskustaa kohti. Molemmat Pyhän Hengen ”salamat” kohtasivat toisensa jossakin vatsani seutuvilla. Käperryin sikiöasentoon kipristellen kivusta, joka ei kuitenkaan ollut ruumiillisen kivun kaltaista. Samassa koin, että jotakin riuhtaistiin minusta irti. Jotakin voimallista vedettiin sisältäni pois. Minussa käytiin raju taistelu ja minä olin sen sodan taistelukenttänä!

Uudenlainen kipu
Kipu on normaali osa elämää. Jokainen on kokenut erilaisia kipuja. Voin kuvailla silloin kokemaani kipua ankarana, hengellisenä kipuna. Se sattui niin kuin kipu sattuu, mutta eri tavalla. Tämä kipu sattui sisäisesti. Enkä tarkoita sisäistä ruumiillista kipua, tarkoitan sisäistä hengellistä tuskaa. Johtuen mainitusta kirouksesta, minun henkeni oli paininut tämän kivun kanssa vuosia. Sananmukaisesti minä kärsin hengessäni jatkuvasta jäytävästä tunteesta, joka varasti minulta hengellisen hyvinvointini.

Tunsin uudenlaista tuskaa, sellaista mikä liittyy syvälle käyviin kirurgisiin leikkauksiin. Se oli hyvää kipua. Samanlaista, jota urheilijat kokevat kun he parantavat suorituksiaan tai äidit kokevat synnyttäessään. Se oli kaiken kaikkiaan kuitenkin tuskallinen kokemus. Jossain mielessä se oli pahinta kipua, mitä olen koskaan kokenut, ja toisaalta parasta mahdollista kipua. Vaikka minun ruumiini reagoi kipuun ulkonaisesti, kivun lähde oli kuitenkin sisälläni – hengessäni.

Aloin tuskailla ja valittaa kaamealla äänellä, huutaa ja voihkia kuuluvasti, hyvin äänekkäästi! Jotakin alkoi tulla ulos sisältäni. Olin vapautumassa, pääsemässä irti jostakin ja menossa kohti hengellistä vapautta. Kun tätä kirouksesta vapautumisen tuskaa oli päässyt ilmoille muutaman minuutin, tulin rauhalliseksi ja aika väsyneeksikin. Voidaan sanoa, että jotakin lähti minusta tai tuli ulos. Tunsin, että kirous asui minun sisälläni. Se oli jotenkin enemmän minussa kuin vain ”päälläni”. Tämä kirous oli päälläni, se oli sisälläni, se oli ympärilläni, se oli alapuolellani ja yläpuolellani. Mutta viimein, kiitos Jumalan voiman joka sen vaikutti, minä pääsin vapaaksi! Se kirous, jonka minun ”edeltäjäni” ja hänen seurakuntansa oli langettanut päälleni ja joka oli vaikuttanut elämässäni jo kolmetoista vuotta, riuhtaistiin nyt kirjaimellisesti minusta irti Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta! Millaista mahtavaa ja ihmeellistä Jumalaa me palvelemme! Vanki oli päästetty lopullisesti vapauteen!

Vain yksi ”edeltäjä”
Jotta voisit täysin ymmärtää tämän profeetallisen asian merkityksen, salli minun selittää vähän sanaa ”edeltäjä”. Websterin sanakirja selittää edeltäjä-sanaa, että se tarkoittaa ”jotakuta, joka edeltää virassa tai asemassa toista henkilöä”. Sen henkilön tunnistaminen, jota profetiassa tarkoitettiin, ei ollut minulle ollenkaan vaikeata. Sille oli olemassa vain yksi tulkinta. Tuntien sen historian, jota olin käynyt läpi seurakuntani pastorin kanssa, ja tarkastellen tosiasiaa, että hän oli minun kohdallani ainoa edeltävä henkilö minkä tahansa aseman tai viran suhteen, ja muistaen kaiken sen todistusaineiston, jota olin vuosien aikana tullut keränneeksi uskovista jotka kirosivat minua, johtopäätös oli yksinkertainen. Minun entinen, itse itsensä virkaan nimittänyt hengellinen isäni, pastorini ja ystäväni ja veljeni, oli ollut lähteenä kaikelle sille demoniselle, uskovien keskellä tapahtuneelle kiroamiselle, jota oli syydetty päälleni. Hän oli ainoa mahdollinen ”edeltäjä”, jota minun kohdallani oli ollut olemassa. Jumalan sormi osoitti häntä.

Hänen onnistui koota joukot, kokonainen seurakunta, yhden asian ympärille ja se oli: todistaa että minä olin epäonnistunut ja äärimmäiseen tuhoon tuomittu ihminen niin miehenä kuin isänä, niin aviomiehenä kuin hengellisen työn tekijänäkin. Hänen itseluottamuksen puutteensa ja alemmuuden tunteensa – johon sekoittui ylpeyttä, ylimielisyyttä ja omahyväisyyttä – tuotti tappavan yhdistelmän, joka sytytti liekkiin lähes kohtalokkaan uskovien keskeltä nousevan kirouksen minua vastaan.

Minua oli neljä eri kertaa varoitettu uskovista, jotka rukoilivat minua vastaan. Tämä viimeisin profetia todisti erityisen tarkasti, että juuri edeltäjäni kirosi minut. Kaikki mahdollinen todistusaineisto, jota oli ollut mahdollista koota yhdeksän vuoden mittaisena aikana, vahvisti tämän häpeällisen johtopäätöksen. Minun entinen hengellinen isäni oli kironnut minua ja minun äitini, sisareni ja veljeni olivat kironneet omat kirouksensa. Nämä ihmiset, jotka edelleen olivat uskovia monessa mielessä, olivat päättäneet olla helvetin välikappaleita, jotka sananmukaisesti tekivät paholaisen töitä.

Ihmettelen vaan
Jeesus sanoi, että tulisi kerran aika, jolloin

Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Joh. 16:2.

Ihmettelen vaan, kuinka paljon vielä pitää uskovien verta vuotaa tulevina aikoina toisten uskovien käsissä? Eikö tämä taistelu mies miestä vastaan koskaan lopu seurakunnasta? Kuinkahan monia haavoja on vielä viillettävä omiin joukkoihin omien joukkojen taholta? Onkohan tämä ns. ”omien tulitus” siinä määrin vahinko kuin halutaan väittää, vai onko se tarkoituksellista ja määrätietoista? Ihmettelen vaan, kuinka monta kuolonuhria täytyy vielä tulla meidän keskellämme ennen kuin teemme lopun tästä järjettömyydestä?

Kutsun Kristuksen ruumiin jäseniä kaikkialla tähän: Tehkäämme loppu vihollisuudesta seurakunnan keskellä. Lasketaan jo vihdoin aseet. Pyrkikäämme tosissamme rauhaan keskenämme. Tehkäämme loppu tästä sisällissodasta heti paikalla. Aloitetaan parantumisen aika ja aletaan jakaa siunauksia – ei kirouksia – kaikkien meidän tuntemiemme vihamiesten suuntaan.

Dennis Cramer

Tämä artikkeli on ote Dennisin kirjasta How to Break Christian Curses, Finding Freedom from Destructive Prayers. Julkaistu luvalla. Dennis Cramer toimii pastorina Yhdysvalloissa, Pennsylvaniassa. Hänen nettisivujensa osoite on http://www.denniscramer.net/

Mainokset
Kategoria(t): Dennis Cramer. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s