Voimme olla kaikessa oikeaoppisia ja tuntea raamatun yhtä hyvin kuin fariseukset, mutta siitä ei ole hyötyä, ellemme osaa soveltaa sanaa elämäämme uskon kautta.

Tästä samasta syystä israelilaiset, jotka Jumala vapautti Egyptistä, eivät voineet päästä Luvattuun maahan. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. Hepr.4:2.

Samasta syystä Jumala ei voi vastata rukouksiimme, ellemme rukoile uskossa. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään. Jaak.1:6-7.

Voitko uskoa?
Kaksi sokeaa tuli Jeesuksen luo ja he pyysivät: Armahda meitä, Daavidin Poika! Matt.9:27.
Miksi se sanoittivat pyyntöään näin, vaikka pyysivät parantumista? Perinnäisen käsityksen mukaan sokeus oli rangaistus ja kirous jostakin pahasta, jota he tai heidän esivanhempansa olivat tehneet. Niinpä miehet oikeastaan tarkoittivat sanoa Jeesukselle: “Onhan selvää, että me emme ole arvollisia saamaan sinulta mitään. Jos sinä teet meille jotakin, se on sinun päätöksesi ja sinun armosi meitä kohtaan.”

Ja Herra vastasi heille: “Tapahtukoon teille niin kuin uskotte” Matt.9:29.
Tällä Jeesus tahtoo sanoa: “Kysymys ei ole siitä, haluanko minä armahtaa – minä haluan aina armahtaa – vaan siitä, voitko sinä uskoa.” He kykenivät uskomaan ja niin he saivat heti näkönsä.

Meidän on tartuttava sanaan, joka on kylvetty sydämeemme

Se usko, joka saa vastaukset tulemaan rukouksiimme, syntyy ja kehittyy ainoastaan Jumalan sanan kautta. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Room.10:17.
Silti niin suuren osan raamatun opetuksesta, jota kuulemme, tai sanasta, jota tutkimme ja muistamme ulkoa, vihollinen tulee ottamaan meiltä pois joko epäuskomme vuoksi tai koska emme pidä siitä kiinni tai mietiskele sitä.

Jumala neuvoi Joosuaa, että hänen tulisi pitää lain kirjan sanat aina huulillaan, mutta myös tutkia sitä päivät ja yöt, jotta hän voisi menestyä (ks.Joos.1:8).

Kun mietiskelemme Jumalan sanaa jatkuvasti, se sulautuu syvälle sydämeen ja kehittää siellä uskoa.

Uskomme tulee pohjata Jeesukseen

Aabraham uskoi Jumalaa, vaikka hänelle oli mahdotonta saada poikaa. Sokeat miehet uskoivat Jeesukseen, että saisivat näkönsä.

Samalla tavoin uskomme ei voi olla uskoa omaan uskoomme, sillä kuvitelmissamme me sepitämme sitä helposti tunteiden pohjalta. Sen sijasta meidän uskomme nojaa kaikessa Jeesuksen Kristuksen persoonaan.

Kun rukoilemme jonkin tarpeemme vuoksi, voimme varmoina sanoa: “Jeesus, sinä olet täysin kykenevä tekemään tämän. Uskon, että sinä voit sen tehdä, ja minä luotan siihen, että sinä teet sen.”

Uskomiseen tarvitaan lapsen kaltaisuutta

Kuulin kertomuksen isästä, joka yritti epätoivoissaan pelastaa pienen poikansa palavasta kaksikerroksisesta talostaan. Poika oli yksin yläkerrassa ja isä ei päässyt hänen luokseen liekkien ja savun tähden. Seisten alakerran aulassa hän kutsui poikaansa.

“Isi, en näe sinua, en näe sinua!” huusi poika.
“Hyppää, poika!” isä huusi.
“En näe sinua, isi!” poika epäröi.
“Kuuletko ääneni?” isä kysyi.
“Kuulen”, poika huusi.
“Hyppää sitten ääneni suuntaan!” isä kehotti. “Älä pelkää, otan sinut kiinni”.

Poika hyppäsi ja isä sai hänet kiinni, otti syliinsä ja vei ulos turvaan.

Saatamme joutua keskelle syvää hämminkiä, missä olemme kuin sankan savun ja liekkien keskellä, missä meidän ajattelumme ja järkeilymme ei toimi. Silloin meidän tulee vastata ja reagoida kuin pieni lapsi: “Herra, en ymmärrä, mutta hyppään sinun sanasi varassa ja luotan, että täytät lupauksesi.”

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta

Mikä tarpeesi onkaan tänään, Jeesus on kykenevä auttamaan ja hän tahtoo auttaa. Hänelle ei ole mikään mahdotonta.

Täytä sydämesi Jumalan sanalla, mietiskele sitä ja laita uskosi Jeesukseen. Ja sitten, kun rukoilet, usko kuin pieni lapsi ja saat nähdä, kuinka taivaallinen Isäsi täyttää sinun tarpeesi.

Olin ajamassa vuoden 62 meluisella kuplavolkkarillani turvavyö päällä, kun soitin eräälle ystävälle handsfree-puhelimellani. Muutaman soiton jälkeen hän vastasi puheluun, mutta heti kun sain sanotuksi “Hei!”, kuulin jonkin hälytysäänen alkavan soida.

“Voihan sentään, se on minun autoni hälytin”, selitti ystäväni. “En huomannut laittaa turvavyötä päälle”.

Muutaman sekunnin kuluttua hälytys lakkasi – heti, kun kaveri oli kiinnittänyt turvavyön. Kun keskustelumme oli päättynyt, jäin miettimään tuota tapausta.

Tämä on mielenkiintoista, ajattelin itsekseni. Hälytys sai ystäväni tajuamaan, että hänen turvavyönsä oli unohtunut. Entäs minun kuplani kanssa? Se on niin vanha, että siinä ei ole mitään vastaavaa hälytintä.

Aloin sitten muistella aikaa, jolloin ajoin ilman turvavyötä – kunnes Jumala laittoi lopulta hälytyskellot soimaan. Kyllähän minä tiesin, mitä laki sanoo, mutta en välittänyt, sillä eihän kukaan huomaisi mitään ja minkälainen poliisi viitsisi pysäyttää hiljaa köröttelevän vanhan kuplavolkkarin?

Eräänä päivänä, kun olin jutellut pitkään eräästä tunnetusta kristitystä laulajattaresta, joka kuoli lento-onnettomuudessa, koska oli ylikuormittanut lentokoneensa, minulle valkeni, että minäkin rikoin turvallisuusmääräyksiä. Tajusin silloin, että minunkin pitäisi noudattaa lakia. Sanoin tuotapikaa Herralle, että olin pahoillani ja että käyttäisin tästälähin turvavyötä.

Olin aivan varma, että Herra oli yrittänyt puhua minulle jo monta kertaa aiemmin samasta asiasta, mutta en ollut kuunnellut. Tällä kertaa hän ei ainoastaan puhunut minulle, vaan vakuutti minut myös siitä, että olin väärässä, jos aikoisin saattaa itseni tietoisesti siihen vaaraan, että loukkaantuisin vakavasti tai peräti kuolisin kolarissa.

Vaarallinen tie
Rakas ystäväni, ehkä sinulla on sellainen auto, että se hälyttää, jos yrität lähteä ajamaan kiinnittämättä turvavyötä. Mutta entä muut elämäsi alueet: sinun uskon vaelluksesi Herran kanssa, avioliittosi, taloudelliset asiasi, käytöksesi, puheesi, puhtautesi ja uskollisuutesi?

Ei ole olemassa hälyttimiä, jotka kytkeytyvät automaattisesti soimaan, kun lähdet menemään väärään suuntaan tai kun laiminlyöt Jumalan lait ja turvallisuusmääräykset, jotka kuitenkin tunnet hyvin raamatusta.

Saatat silti syystä tai toisesta jättää ne huomiotta ja jatkat huolettomasti eteenpäin ja kaikki sujuu – niin ainakin luulet. Tai ehkä siellä ja täällä vilkkuu joitakin varoitusvaloja, mutta päätät jättää ne huomiotta mukavuuden vuoksi. Haluat kokea, että sinä hallitset tilanteen joka tapauksessa.

Sinun matkantekosi on käymässä vaaralliseksi, jos vakuuttelet itsellesi, että tiedät asiat paremmin kuin Jumala, että olet vahvempi, pyhempi ja välkympi kuin kukaan muu eikä sinun sen vuoksi tarvitse niin piitata Jumalan turvallisuusmääräyksistä.

Voin vakuuttaa, että olet menossa kohti varmaa onnettomuutta, jos jatkuvasti jätät huomiotta ne varomerkit, joita Jumala asettaa tiellesi sanansa kautta tai toisten uskovien kautta tai Pyhän Hengen kautta, kun hän puhuu sydämellesi.

Tilintekoa koko sukupolvesta
Kyseisten varomerkkien huomioon ottaminen ei koske vain meidän henkilökohtaista uskon elämäämme, vaan se koskee koko Kristuksen ruumista tässä maailmassa. Meidät on kutsuttu olemaan valona ja suolana, kiinnittämään katseemme siihen, mikä ylhäällä on, eikä siihen, mikä on alhaalla – ja meitä kutsutaan viemään evankeliumi kaikkialle maailmaan.

Kuinka vakavasti otamme tämän kutsumuksen? Saanen kysyä muutamia kysymyksiä.

Milloin viimeksi sinä tai sinun seurakuntasi tai pienryhmäsi paastositte ja rukoilitte muutaman päivän ajan? Eikä vain omien tarpeiden vuoksi, vaan kadotetun maailman puolesta? Milloin sinun seurakuntasi uhrasi jotakin omasta mukavuudestaan, voimavaroistaan ja omista suunnitelmistaan, jotta muut voisivat kuulla evankeliumin?

Minkälaisia asioita sinun seurakuntayhteydessäsi saarnataan ja edistetään? Onko kysymys siitä, miten voisimme tehdä oman elämämme entistä mukavammaksi ja miten lisäisimme omaa hyvinvointiamme tässä-ja-nyt vai onko kysymys siitä, miten voisimme olla vehnänjyviä, jotka kuolevat, jotta jotkut muut saisivat elää?

Rakas ystävä, odotammeko, että sodan, terrorismin ja talouslaman sireenit alkavat ulvoa ennen kuin heräämme ja alamme ottaa vakavasti ristin kantamisen ja Jeesuksen seuraamisen? Jos me emme Kristuksen ruumiin jäseninä ota huomioon varomerkkejä, joudumme kerran seisomaan Jumalan valtaistuimen edessä tekemässä tiliä siitä, miksi kadotimme oman sukupolvemme.

Kuunnelkaamme!
Israelin kansan historia on annettu meille ohjeeksi ja varoitukseksi. Kun he olivat ylittäneet Jordanin, he ottivat haltuunsa Luvatun maan, kun Jumala itse taisteli heidän sotiaan. Hän lupasi heille, että maa olisi heidän ainiaan, jos he vain noudattaisivat hänen sanaansa. Mutta varsin pian kansa laiminlöi Jumalan ohjeet ja joutui harhapoluille ja oman tahdon tielle.

Armossaan Jumala kuitenkin lähetti heille profeetan toisensa jälkeen varoittamaan heitä ja estämään heitä, etteivät he menettäisi henkeään ja maatansa. Mutta he eivät piitanneet mistään varoituksista, kunnes he lopulta menettivät aivan kaiken ja heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Saakoon Jumala avata silmämme, korvamme ja sydämemme, että huomaamme kaikki ne varomerkit, joita ympärillämme on, ja kaikki ne hälytysäänet, jotka jo nyt soivat täyttä päätä.

Kun Jeesus vaelsi maan päällä, hän olisi voinut tehdä kaikenlaisia mahtavia juttuja. Hän olisi voinut rakentaa sellaisia rakennuksia, että Rooman valtakunnan insinöörit ja arkkitehdit olisivat näyttäneet tyhmiltä. Hän olisi voinut avata yliopiston ja opettaa tiedettä kaikista kansoista kootuille tiedemiehille - koko tuon joukon terävimmille edustajille. Hän olisi voinut pitää suurimman koskaan nähdyn evankelioimiskampanjan. Hän olisi voinut parantaa kaikki sairaat, mitä maan päällä oli, ja tyhjentää näin jokaisen sairaalan. Hän olisi voinut lähettää 12.000 apostolia 12 apostolin sijasta rakentamaan valtakuntaansa.

Miksi Jeesus ei halunnut tehdä tällaisia asioita tai miljoonia muita upeita asioita, jotka olisivat olleet hänen vallassaan? Yksinkertainen vastaus kuuluu:

Jeesus tiesi, mikä hänen tehtävänsä oli – sen yhden asian, mitä varten hän tuli maan päälle.

Hän teki varsin selväksi: Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan. Luuk.19:10.

Vaikka hän tiesi kuolevansa koko maailman syntien tähden, hän tiesi myös, että hänen piti tehdä työnsä pienessä maan kolkassa nimeltä Israel. Jeesus eli päivä päivältä omaa tehtäväänsä täyttäen eikä antanut otteensa herpaantua tai minkään tai kenenkään häiritä keskittymistään. Kun hänen matkansa ehti loppuvaiheeseen, hän sanoi Isälleen yksinkertaisesti: Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. Joh.17:4. Ja ristillä hän näki ihmiskunnan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ja sanoi: “Se on täytetty.” Joh.19:30.

Jeesus joutui kestämään erilaisia häiriöitä, kuten mekin. Juuri ennen kuin hän aloitti palvelutyönsä, Paholainen yritti saada Jeesuksen käyttämään hallussaan olevia taivaallisia voimia itsekkäällä tavalla ja ilman hänen Isänsä valtuutusta. Jeesus olisi todellakin voinut muuttaa kivet leiviksi, hypätä alas korkean muurin harjalta vahingoittumatta tai lähteä ristiään karkuun, mutta hän kieltäytyi.

Vielä silloinkin, kun Paholainen käytti Pietaria ja myöhemmin kreikkalaisia, että he estäisivät häntä täyttämästä kutsumustaan, Jeesus ei antanut periksi häiritseville tekijöille. Sen sijasta hän selitti, miksi hän halusi säilyttää keskittymisensä: Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh.12:24.

Ja myöhemmin, kun Jeesus eli viimeisiä tuntejaan ja Juudas oli jo kavaltanut hänet ja Pietari kielsi hänet ja kaikki opetuslapset lähtivät karkuun, Jeesus olisi voinut luovuttaa ja sanoa: “Tämä taisi olla virhe alusta asti. He tuottivat pettymyksen kaikessa, mitä halusin heille näyttää ja opettaa. Ei tämä ollut vaivan arvoista.” Hän olisi voinut paeta ristin tietä. Jumalan kiitos, hän ei tehnyt niin!

Paavali ja Nehemia olivat myös miehiä, jotka eivät antaneet otteensa herpaantua! Yksi apostoli Paavalin elämän salaisuuksista, mikä takasi hänelle hänen saavutuksensa, oli hänen ehdoton keskittymisensä asiaansa. Hänen toteamuksensa: Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään… (Ap.t.20:24) tarkoitti, että mikään niistä vaikeuksista, vainoista ja ongelmista, joita hän joutui kestämään, eivät saaneet häntä luovuttamaan.

Nehemialla oli samanlaista päättäväisyyttä, kun hän rakensi Jerusalemin muuria. Vaikka hänen vihollisensa käyttivät kaikkia mahdollisia taktiikoita pelotellakseen hänet luovuttamaan, hän vain jatkoi rakentamista ja vastasi: “Minunlaiseni mieskö pakenisi?” Neh.6:11.

Oli niitäkin, jotka luovuttivat – ja siten menettivät mitä ihmeellisimpiä saavutuksia, joita heillä olisi voinut olla mahdollisuus toteuttaa. Profeetta Bileam oli Jumalan erityisesti valitsema mies. Gehasi oli ensimmäisiä olemaan Elisan manttelinperijä ja saamaan esikoisosuuden isäntänsä palvelutyön voimasta. Demas olisi hyvinkin saattanut periä tulenkantajan tehtävän Paavalilta. Mutta kaikki kolme menettivät keskittymisensä, koska rakastuivat tähän maailmaan ja rahaan, ja joutuivat sen vuoksi sivuraiteille omasta kutsumuksestaan.

Meitä kehotetaan seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä, kun kohtaamme keskittymisvaikeuksia. Meillä on jokaisella tehtävämme, kun haluamme voittaa kadotettuja ja rakentaa Jumalan valtakuntaa. Heprealaiskirjeen kirjoittaja antaa meille tarkkoja neuvoja siitä, mitä meidän tulee tehdä, että säilyttäisimme oman keskittymisemme: Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset… (Hepr.12:1-2).

Kristus, meidän esikuvamme, on juossut tämän kilpailun loppuun ennen meitä. Meidän ei ole määrä suunnata katsettamme kilpakentän yleisöön tai muihin juoksijoihin, vaan pitää katseemme Jeesuksessa ja tehdä, kuten hän teki. Jeesus itse sanoi: “Seuraa minua”, koska hän tiesi, että keskittymisen säilyttäminen olisi meille yksi vaikeimmista asioista.

Muistan hyvin, kuinka kerran kutsumustyöni alkuaikoina eräs henkilö tarjosi minulle kaiken mahdollisen taloudellisen avun, mitä maailmassa voi saada, jos luopuisin omasta kutsumuksestani ja omistautuisin hänen kutsumuksensa toteuttamiseen, mikä koski hänen ulkomaantyötään.

Asia, mikä auttoi minua kestämään tämän houkutuksen harhateille lähtemiseen, oli se, kun vaimoni kysyi minulta: “Kun olet matkasi päässä ja katsot taaksesi, mitä sanot? Sillä jos sinä nyt mitätöit oman kutsumuksesi ja oman vaelluksesi Herran kanssa rahan vuoksi, kuinka voit selittää sen niille ihmisille, jotka seuraavat sinua?”

Rakkaat veljet ja sisaret, rohkaiskaamme toisiamme uskollisesti joka päivä pysymään keskittyneinä ja sanomaan “ei” kaikelle herpaantumiselle.

Adoptio on meidän taivaallisen Isämme sydämen asia ja siksi uskon, että jos meillä uskovilla sydän lyö yhtään tasatahtiin hänen kanssaan, meidän tulisi olla adoptoimisen mestareita. Alkuseurakunta otti vaarin kehotuksesta, että piti “huolehtia orvoista ja leskistä” (Jaak.1:27) ja kristityt olivat kuuluisia siitä, että he ottivat hoiviinsa lapsia, jotka oli joskus ihan sananmukaisesti heitetty menemään kaupunkiensa kaatopaikoille.

Nämä kaatopaikat, joihin yhteiskunta kaataa jätteensä ja hylkää omat lapsensa, ovat tänään täydempiä kuin koskaan. Miljoonat lapset tällä planeetalla ovat orpoja, koska heidän vanhempansa ovat AIDS:in, sodan, alkoholin, avioerojen, väkivallan tai muun sellaisen uhreja, tai lapset voivat olla puoliorpoja, siis lapsia, joilla on ehkä teoreettisesti paikka, jota voisi kutsua kodiksi, mutta heitä ei sinne haluta, heistä ei välitetä tai heitä jopa kohdellaan siellä huonosti tai käytetään hyväksi.

He tarvitsevat turvapaikan ja mihin he voisivatkaan paeta, ellei siihen taivaan suunnittelemaan paikkaan, joka on Jumalan perheväen asunto, jonka taivaan Jumala, meidän isämme on luonut tarjoamaan vanhemmuutta niille, jotka ovat vailla vanhempia – seurakuntaan. Jos orpokodit ovat olleet pääasiallinen tapa, miten CAWKI on ongelmaa hoitanut, ehdotan, että kristityt perheet ja kotiseurakunnat (yhtenä muotona laajennettua perhekäsitystä) adoptoisivat lapsia ja pääasiassa sillä tavalla hoitaisivat tätä ongelmaa Jumalan tarkoittamassa seurakunnassa (CAGWI).

Thorsten Moritz sanoo asian näin:

“Adoptio perustuu kristillisen teologian mukaan Jumalan rakkauteen, mikä kohdistuu hänen luomakuntaansa, sekä siihen päättäväisyyteen, millä Jumala haluaa kansansa omaksuvan saman asenteen. Jeesuksen ja vain hänen kauttaan Jumalan kansa voi lopulta onnistua havainnollistamaan maailmalle sen Jumalan lapseksi ottavan rakkauden, mikä kohdistuu langenneeseen ihmiskuntaan. Tämä Jumalan mallin omaksuminen on ainoa toivo, mikä maailman hylätyillä lapsilla on. Lapseksi ottaminen on Jumalan sydämen asia ja me näemme sen pelastuksessa: Jumala ottaa meidät lapsikseen Kristuksessa, kristologian mukaan Jeesus on ennen kaikkea Jumalan Poika, evankelioinnin kannalta on tärkeää löytää kadonneita ja kutsua heistä lapsia Jeesukselle, seurakuntakäsityksen kannalta näin syntyy lapseksi kutsuttujen (adoptoitujen) yhteisö.

Minkälaista pelastusta me siis mainostamme, jos suljemme ovemme tämän maailman orvoilta? Sellainen olisi paha irvikuva Jumalan armosta. Adoption ei tarvitse olla mikään poikkeustapaus vain sen tähden, että meillä on jo omia lapsia. Eihän edes biologinen lapsi pärjää, jos sitä ei hyväksytä elämää suojelevaan yhteisöön. Biologia sellaisenaan ei yksin takaa mitään. Seurakunta on Jumalan perheväki, jota yhdistää toisiinsa yhteinen side Kristukseen, veriside ja sitoutuminen uuteen Jumalan perheeseen, joka Jeesuksenkin tapauksessa oli merkityksellisempi kuin side omaan veren perintöön.

Jumala uskoo lapsia meidän huostaamme. Tekee hän sen biologisesti tai adoption kautta ei sillä ole hengellistä tai raamatullista eroa. Meidän tulee näin ollen rohkaista ja helpottaa uskovien tekemiä lasten adoptointeja aina, kun vain mahdollista, ja antaa tärkeä sija lasten adoptoimiselle, mikä edustaa kristillistä arvomaailmaa parhaimmillaan.” (Lainaus päättyy)

Joten olkaamme kaikessa niin luovia ja neuvokkaita kuin mahdollista, jotta yhden tai parin lapsen adoptoimisesta tuli uskoville normaali tapa toimia, ja kasvattakaamme heitä Jumalan pelkoon ja tehkäämme heistä opetuslapsia, että heistä tulee kypsiä Jeesuksen seuraajia, sen Jeesuksen, joka sanoi opetuslapsilleen: “En minä jätä teitä orvoiksi” (Joh.14:18). Niin, me voimme olla kykeneviä muuttamaan maailmaa perustamalla miljoonittain kotiseurakuntia, mutta voimme muuttaa maailmaa yhtä hyvin jakamalla Jumalan yliluonnollista rakkautta oikeanlaisen vanhemmuuden kautta – yksi adoptoitu orpolapsi kerrallaan.

Wolfgang Simson

Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 402-403. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.

Tämän artikkelin Rick lähetti Saddleback -seurakunnalle selittääkseen, miksi pienryhmät ovat tärkeitä uskovien hengelliselle kasvulle. Suosittelemme, että sovellatte tätä omassa seurakunnassanne. Tarkastelimme aiemmin kolmea ensimmäistä kohtaa ja otamme esiin vielä kolme muuta näkökulmaa.

Pienryhmä on paras paikka ottaa vastaan Jumalan minulle antama lähetystehtävä.
Kun Jeesus vaelsi maan päällä, hänelläkin oli mukanaan pienryhmä! Nykyään seurakunta on Kristuksen ruumis maan päällä. Meidän ei ole määrä vain rakastaa toisiamme, meidän tulee välittää se rakkaus yhdessä koko maailmalle. Me olemme hänen kätensä, jalkansa, silmänsä ja hänen sydämensä. Hän tekee työtä maailmassa meidän kauttamme: Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Ef.2:10.

Pienryhmä auttaa minua, etten liukuisi takaisin maailmaan.
Kukaan meistä ei ole immuuni kiusauksille. Kun joudumme pahaan paikkaan, minä ja sinä olemme haavoittuvia mille synnille tahansa. Jumala tietää tämän ja siksi hän on antanut meille yksilöinä vastuun pitää toinen toisistamme huolta. Raamattu kehottaa: Rohkaiskaa toinen toistanne… ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Hepr.3:13.

“Pidä sinä huolta vain omista asioistasi!” ei ole kristinuskon opetus, kun tarvitaan lähimmäisen tukea. Meitä kehotetaan olemaan mukana toinen toistemme elämässä. Jos tunnet jonkun, joka juuri nyt horjuu uskossaan, on sinun tehtäväsi mennä hänen luokseen ja tuoda hänet takaisin uskovien yhteyteen. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. Jaak.5:19-20.

Tähän liittyy myös sellainen etuus, että jos olet pienryhmän yhteydessä, saat osaksesi hengellistä suojelua lauman johtajilta. Jumala antaa paimenia laumalleen, sellaisia kuin minäkin, joilla on vastuu vartioida, suojella, puolustaa ja huolehtia kaikesta lauman hengellisestä hyvinvoinnista (Ap.t.20:28-29, 1.Piet.5:1-4, Hepr.13:7,17). He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Hepr.13:17.

Jos sinä irtaudut Saddleback -seurakunnan yhteydestä, minä en ole enää vastuussa sinusta. Jos sinut irrotetaan Kristuksen ruumiista ja eristetään Jumalan perheväen yhteydestä, Saatana tietää, että olet suojaton ja voimaton hänen taktiikkaansa vastaan.

Kristuksen ruumis tarvitsee minua!
Sinulla on oma taustasi ja kokemuksia, joista muut voivat oppia ja joista he saavat voimaa. Jumalalla on varattuna sinulle ainutlaatuinen rooli, joka sinun tulee toteuttaa hänen perheessään. Tätä voidaan nimittää “kutsumukseksi”, joka sinulla on ja johon Jumala on antanut sinulle armoituksen. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. 1.Kor.12:7.

Sinun pienryhmäsi on sellainen paikka, minkä Jumala suunnitteli sinulle, jotta löytäisit omat lahjasi, kehittäisit niitä ja ottaisit ne käyttöön.

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2010. Julkaistu luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään.
Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa:
www.pastors.com

Apostolinen ja diakoninen palvelustyö ovat tarkoitetut toimimaan yhdessä. Toisin kuin profeetallinen palvelustyö, jonka on määrä yhteistuumin apostolisen työn kanssa laskea perustusta, diakonian tehtävä alunperin oli ratkaista ruoan jakamisen ongelmat, mutta siitä kehittyi varsin pian apostolisen liikkeen avustava työmuoto, josta tuli korvaamaton osa laajenevaa kirkkoa.

Siinä missä apostolinen tehtävä kirkkohistorian saatossa melkein hävisi kuvasta, siinä diakonia jäi yksin ilman apostolista kumppaniaan. Siitä tuli yhä enemmän sivuasia tai se kehittyi itsenäiseksi työmuodoksi, jolloin sosiaalisesta avustamisesta tuli itsessään päämäärä ja lopulta diakoniasta tuli hyväntekeväisyyttä (caritas): huolehtimista hätään joutuneista, olipa toiminta yhteydessä seurakuntaan tai ei, puhumattakaan yhteydestä apostoliseen tai profeetalliseen työhön.

Puhdas tarvepohjainen ruoan jakelu ja sairaista ja vanhuksista huolehtiminen muodostui nunnien tai joidenkin sellaisten erikoistuneiden työmuotojen toimintakentäksi, jotka toimivat erillään seurakunnasta, kuten kerjäläismunkkien ja luostaritoiminnan asiaksi. Näihin päiviin asti ovat erityisesti sellaiset naiset, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa miesten hallinnoimassa CAWKI-kirkossa, alkaneet myötätuntoisesti ja urheasti elää uhrautuvaa elämää ja ryhtyneet diakonissoiksi tai nunniksi – esimerkiksi. Vaikka äiti Teresa ja muut vastaavat edustavatkin kiehtovia ja liikuttavia elämäntarinoita, on diakonia sellaisenaan, erotettuna apostolisesta kokonaisuudesta, usein jäänyt vaille elinvoimasta kumppanuutta ja todellista vaikutusta ja joutunut liian usein nielaistuksi siihen loputtomien tarpeiden kitaan, mitä tämä rikkinäinen maailma tuottaa. Mutta koska Jumalan valtakunta ei ole tarpeiden vaan Jumalan ohjaama, siitä hetkestä, kun inhimillinen hätä alkoi ohjata hyväntekeväisyyttä, kulloisestakin tarpeesta tuli työtä eteenpäin puskeva veturi eikä sitä enää ohjannut apostolinen aloitteellisuus.

Tuloksena oli, että hyvää tarkoittavat länsimaiset kristityt ovat aloittaneet lukemattomia orpokoteja, sairaaloita ja kouluja, kun maailman huutava hätä on ajanut heitä toimimaan alikehittyneissä ja kehittyvissä maissa. Kun apostolinen yhteistoiminta on puuttunut, nämä työmuodot ovat usein kuivuneet olemattomiin tai niiden työ on perusteellisesti muuttunut perustajiensa kuoleman jälkeen. Niistä on nopeasti muodostunut valtavia pakkotyömaita, jotka ovat nielleet suuret määrät inhimillisiä resursseja ja niistä on tullut joko loputtomia rahankeruuhankkeita, jota ilman ne olisivat välittömästi raunioina, tai sosiaalisia yrityksiä, yritystoimintaa, joka suuntautuu sosiaaliselle alalle ja pyrkii saamaan toiminnastaan voittoa.

Pahin esimerkki sellaisesta raiteiltaan suistuneesta epäapostolisesta diakoniasta on menneinä aikoina tutuksi tullut ja vielä edelleenkin ajankohtainen itsenäisesti ja omillaan pärjäävä pelkästään avustustyöhön keskittyvä hyväntekeväisyys, joka pyörittää orpokoteja, jakaa ruokaa ja vaatteita, kouluttaa, tarjoaa terveyspalveluja tai kaivaa kaivoja. Nämä kilpailevat uskovien rahoista vetämällä julkisia kampanjoita, joissa esitellään tyypillisesti nälkäisiä Afrikan lapsia, jotka vetoavat sääliin ja anovat armoa ja, jos mahdollista, syyllistävät meitä kulutusyhteiskunnan ihmisiä, jotta antaisimme edes yhden rovon köyhälle lähimmäiselle.

Älä ymmärrä väärin: eivät nämä hankkeet ole ollenkaan pahoja. Mutta sikäli kuin niitä pyöritetään ilman sitä apostolista toimivaltaa, jonka pitäisi toteutua koko seurakuntaruumiissa, nykyajan diakonia toimii pääosin terveen apostolisen kehyksen ulkopuolella. Se merkitsee, että menetetään arvokkaita synergiaetuja, ei hyödynnetä kumppanuuksia ja kaikkia mahdollisuuksia, ja ihmiset, jotka Jumala oli tarkoittanut tekemään työtä rinta rinnan, huomaavat kilpailevansa keskenään kristittyjen huomiosta, esirukouksista ja jopa rahoista.

Niinpä apostolit tarjoilevat taas pöydissä, kun diakonit puolestaan saarnaavat. Rukouksen sijasta apostolit ovat juuttuneet kirjanpitoon ja käytännön asioiden hoitamiseen eli johonkin, mihin heillä ei ole lainkaan armoitusta, kun samaan aikaan monet diakonit ja diakonissat istuvat ikääntyvissä hyväntekeväisyysjärjestöissä, tehden työtä kellon ympäri, rukoillen ja väännelleen hermostuneesti käsiään, peläten miten heidän työnsä tulevaisuudessa käy, ja ihmetellen, miten kykenevät pyörittämään niitä isoja sairaaloita, kouluja ja muita laitoksia (ja hoitamaan niiden laskupinoja), joita ovat kontolleen saaneet.

Mikä on tulos kaikesta? Se on päinvastainen kuin Apostolien tekojen 6.luku esittää: Jumalan sana ei leviä niin kuin sen pitäisi, opetuslasten lukumäärä laskee nopeasti ja uskonnollisista ja maallisista laitoksista on tullut huomattavan merkityksettömiä.

Wolfgang Simson

Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 396-397. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.

Jumala on siunannut meitä hengellisillä siunauksilla ja usein myös maallisilla. Sen sijasta, että käyttäisimme näitä lahjoja palvellaksemme Luojaa, me usein käytämme niitä palvellaksemme luotua. Olen varma siitä, että me kukin omassa hengellisessä kasvussamme käymme läpi tällaisen prosessin jollain tasolla. Meitä on varustettu hengellisillä lahjoilla ja luonnollisilla kyvyillä, mutta omassa hengellisessä alaikäisyydessämme me usein tuhlaamme perintömme ja annamme periksi tärkeilylle ja omavanhurskaudelle.

On helppoa huomata tällaista niissä henkilöissä, jotka tekevät työtä kuuluisuuksina ja tarvitsevat yksityiset suihkukoneet lentääkseen puhetilaisuuksiinsa. Minulla on sana Herralta tällaisille toimijoille: “Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille”.

Muiden suhteen sellaista ei ole ihan helppo havaita. Minäkin sain kutsun hengelliseen työhön ja kuljin ympäri maata laulaen ja julistaen sanaa. Oli suurenmoista olla Jumalan käytössä!

Minulla oli siihen aikaan erikoisruokia valmistava yritys ja puhelin Herralle, että jos hän siunaisi minun liiketoimiani, voisin tehdä hengellistä työtä ilman taloudellisia huolia. Se tuntui minusta hyvin järkevältä, mutta Jumalalla oli erilaiset suunnitelmat. Minulla ei ollut ajatustakaan siitä, että Jumala voisi kutsua minut ensin hengelliseen työhön ja antaisi työn sitten epäonnistua – mutta niin vaan tapahtui. Minussa itsessäni oli puolia, joita hän halusi käsitellä, eikä niitä voinut paljastaa millään muulla tavalla! Olin vihainen Jumalalle melkein kahdeksan vuotta, sillä uskoin, että hän järjesti minulle tämän epäonnistumisen – ja niin hän todella tekikin! Hän halusi, että epäonnistuisin, sillä hän ei halua jakaa kunniaansa kenenkään kanssa. Elämässäni oli sellaista asioiden sekoittumista, jota en osannut itse havaita, mutta Pyhä Henki näki kaiken selvästi.

Kertomuksessa Aabrahamista ja Iisakista on sellainen taivaallinen periaate, joka meidän on sovellettava omaan elämäämme. Meidän tulee antaa Jumalalle takaisin kaikki, mitä hän antaa meille. Pyhä Henki ainoastaan kykenee järjestelemään kaiken tarvittavan meidän elämässämme sellaiseen ojennukseen, että tämä on mahdollista, mutta olen vakuuttunut, että jos meidän on määrä mennä oman helluntaimme tuolle puolen sellaiseen täyteyteen, mihin Jumala meitä kutsuu, se maksaa meille aivan kaiken!

Aabraham oli valmis tottelemaan Jumalaa ja uhraamaan sen pojan, jonka Jumala oli hänelle luvannut antaa. Juuri siinä Jumala valmistikin uuden uhrin. Kun tuomme Jumalalle ne armolahjat ja myös luonnolliset kyvyt, joita olemme saaneet, silloin hän katsoo meille uhrilampaan – meidän on uhrattava itsemme. Silloin voimme lausua samat sanat, jotka Paavali sanoi: “En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa” – ja ne merkitsevät todella jotakin.

Minun hengellinen työni alkoi lavalla savukoneiden keskellä ja värivalojen loisteessa. Vähän kuin joku eri henkilö olisi ollut silloin ja ihan toinen ihminen nyt. Kaikki se prameilu ja ne olosuhteet ovat nykyään kuin tuhkaa vaan. Lihan haju on vaihtunut hänen Pyhän Henkensä suloiseen tuoksuun, mikä on kyllästänyt sisäisen olemukseni.

Olemme kaikki eri kohdassa omaa erämaavaellustamme. Jotkut ovat ihan matkansa alussa, kun he jättävät taakseen uskonnollisen kaavamaisuuden. Toisia taas riisutaan Jumalan myrkyissä. Saatat ajatella, että kyseessä on keski-iän kriisi tai jokin kurja kohtalo, mutta ymmärrät pian, että Jumalan käsi ohjaa sinua. Jotkut ovat juuri nyt nousemassa tuhkasta, kun Jumalan Pyhän Hengen lempeä hengitys puhaltaa heidän kuivien luidensa ylitse ja he ovat valmiita astumaan sisälle Jumalan valmistamaan lepoon.

Taivaallinen Isämme odottaa, että palaamme hänen luokseen heti, kun olemme valmiita olemaan hänen talossaan pelkkiä palvelijoita. Vasta sitten hän voi antaa arvovaltansa meille (sormuksen sormeen) ja meidät puetaan hänen vanhurskautensa juhlapukuun. Sitten emme enää kuljeskele ympäriinsä etsien jotakin syötävää, vaan saamme ruokailla Isän pöydässä.

Douglas Clark

Copyright © Douglas B. Clark 2010. Julkaistu luvalla. Douglas Clark’in kotikaupunki on Niles, Michigan. Hänen oma nettijulkaisunsa on: www.theinwardjourney.net

Tämän artikkelin Rick lähetti Saddleback -seurakunnalle selittääkseen, miksi pienryhmät ovat tärkeitä uskovien hengelliselle kasvulle. Suosittelemme, että sovellatte tätä omassa seurakunnassanne. Rick on sanonut: “Todellinen yhteys uskovien kesken on samanlaista omistautumista toinen toisellensa kuin me kukin yksilöinä toteutamme omassa elämässämme, kun me omistaudumme Jeesukselle Kristukselle”.

Raamattupiirissä me opimme, kuinka tullaan toimeen toisten kanssa.
Kun opiskelemme yhdessä raamattua, me saamme tilaisuuden harjoittaa epäitsekkyyttä ja myötätuntoista rakkautta. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. 1.Kor.12:26. Vain kun olemme säännöllisesti koolla tavallisten epätäydellisten uskovien kesken, voimme oppia todellista veljeyttä ja kokea sitä yhteyttä, minkä Jumala haluaa luoda meidän välillemme (Ef.4:16, Room.12:4-5, Kol.2:19, 1.Kor.12:25).

Olen tässä yhteydessä sanonut: REAL fellowship is being as committed to each other as we are to Jesus Christ (vähän monisanaisempi suomennos yllä). Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. 1.Joh.3:16. Tämä on sellaista uhrautuvaa rakkautta, jota Jumala odottaa meiltä, että mekin osoittaisimme sitä muita kohtaan – rakastaisimme heitä samalla tavoin kuin Jeesus rakasti meitä.

Pienryhmä auttaa minua kehittämään hengellisiä lihaksiani.
Et koskaan kasva aikuiseksi, jos osallistut vain seurakunnan yhteisiin kokouksiin, joissa olet passiivisesti yleisönä. Yksi tärkeä työmuoto, joka saa aikaan hengellistä kasvua, on osallistuminen pienryhmiin (soluihin), missä sinun hengelliset lihaksesi saavat säännöllistä harjoitusta. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Ef.4:16.

Uudessa testamentissa esiintyy ilmaus “toinen toisensa” eri muodoissaan yli 50 kertaa. Meitä käsketään rakastamaan toinen toisiamme, rukoilemaan toinen toistemme puolesta, rohkaisemaan toisiamme, kehottamaan toisiamme, tervehtimään toinen toistamme, palvelemaan toinen toisiamme, opettamaan toinen toistamme, hyväksymään toinen toisemme, kunnioittamaan toinen toisiamme, kantamaan toinen toistemme kuormia, antamaan toinen toisillemme anteeksi, olemaan toinen toisillemme alamaisia ja kaikin tavoin elämään toinen toisemme kanssa sovussa! Nämä ovat sinun “perheenjäsenen velvollisuuksiasi”, jos kerran väität kuuluvasi Jumalan perheeseen.

Keiden kanssa toteutat näitä? Eristäytyminen luo itsepetosta. On helppoa uskotella itselleen olevansa uskossaan aikuinen, jos kukaan ei haasta meitä siihen. Todellinen aikuisuus näkyy ihmissuhteissa. Tarvitsemme muutakin kuin raamatun, jos haluamme kasvaa – tarvitsemme toisia uskovia. Kun muut kertovat, mitä Jumala on heille puhunut, minäkin opin ja kasvan mukana!

Pienryhmässä se minun identiteettini, että olen elävässä uskossa, vahvistuu.
En voi väittää seuraavani Jeesusta, jos en kuulu mihinkään opetuslasten joukkoon. Jeesus sanoi: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. Joh.13:35. Kun me tulemme yhteen rodun ja yhteiskunnallisen aseman suhteen erilaisista taustoista ja elämme rakkaudellisesti yhdessä pienryhmänä, se on hyvä todistus maailmalle (Gal.3:28, Joh.17:21).

Et voi yksinään olla Kristuksen ruumis. Tarvitset muita, että se voisi olla totta. Yhdessä, ei erikseen, me olemme Kristuksen ruumis (1.Kor.12:27).

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2010. Julkaistu luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään.
Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa:
www.pastors.com

Jumala ei pakota ketään valtansa alle (ainakaan toistaiseksi). Hän on järjestänyt asiat niin, että Jumalan valtakunta tulee näkyväksi niiden kautta, jotka eivät ainoastaan käytä Jumalaa hyväkseen ja ota vastaan omakohtaista pelastusta ja hyväksy jotain uskontoa, vaan jotka asettavat itsensä kokonaan Jeesuksen Kristuksen hallintavallan alle. Kun he tekevät niin, he alkavat elää, näyttää ja kuulostaa Jeesuksen kaltaisilta.

Elämä 2.0 ilmenee heissä erityisinä tunnusmerkkeinä, kuten rakkautena Jumalaan, rakkautena muihin uskoviin, pahojen henkien ulosajamisena, sairaiden parantamisena, kuolleiden herättämisenä, merkkeinä ja ihmeinä ja sellaisena taloudellisena elämäntapana, joka uhmaa tämän maailman tapaa hoitaa pankkiasioita ja ristiinnaulitsee suoraa päätä materialistisen elämäntavan. Sellainen elämisen malli on Jumalan kaavailema eikä ihmisen ja muodostaa yliluonnollisen yhteisön, jossa on mukana sekä valtakuntaan kuuluvia perheitä (kotikirkkoja) että poliittisia, hallinnollisia ja vastakulttuurisia liikkeitä.

Tällaista valtakunnan elämää luonnehtii tärkeimpänä kaikista uhrautuva rakkaus muita kohtaan, mikä kohdistuu jopa Jumalan vihollisiin. Tämä on kaikkein voimakkain tekijä maan päällä. Jos alamme elää sen mukaan kuin saarnaamme – ja sitten vasta avaamme suumme – silloin maailma kuuntelee. Ja jos sallimme Kuninkaamme muovata meitä ja rakentaa meitä apostolisen arkkitehtuurinsa mukaan tavalla joka hänestä on hyvä eikä perinteisen mallin mukaan tai CAWKI -kirkon uskonnollisten kaavojen mukaan, Jumalan imperiumi kehittyy yliluonnolliseksi rinnakkaisrakenteeksi, vaihtoehtoiseksi kaikkeudeksi, joka on jotakin, mistä Jeesus sanoi näin: “maailmassa, mutta ei maailmasta”.

Tästä voi tulla nopeimmin kasvava ja voimallisin liike maailmassa sellaisen elämäntavan kautta, jota eletään toisia palvelevan uhrautuvan rakkauden mukaan. Onhan totta, että Jumala siunaa kuuliaisuuden – autuaita ne, jotka kulkevat minun teitäni, autuas se mies, joka minua kuuntelee (Sananl.8:32,34) – ja sen vuoksi antaa heidän osakseen ihmeellisen hedelmällisyyden, valtavan moninkertaistumisen ja läsnäolonsa kaikkialla maailmassa. Silloin ei raamatullinen kysymys ekklesian rakenteesta ole vain jokin toisarvoinen pikkujuttu tai peräti kiusankappale, joka loputtomiin häiritsee sitä suurta sopusointua, mikä vallitsee ekumeenisen kirkkopolitiikan keskellä, vaan merkitsee oleellista testiä sille, olemmeko todella lojaaleja ja kuuliaisia.

Jos siirrymme toteuttamaan raamatullista alueellisen kotiseurakuntaverkoston periaatetta, meidän tulee tehdä se kuuliaisuudesta kuninkaallemme – ei vain henkilökohtaisten etujen, mielipidekysymysten tai muodin vuoksi. Silloin meidän kuuliaisuutemme määrää siunauksen tai kirouksen.

Entä jos nyt on sellainen aika, jolloin “Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu” (Dan.2:44), silloinhan avainkysymys on tämä: oletko laillinen osa tätä kaikkea, tässä ja nyt? Jos et ole, pyydän sinua tulemaan osaksi tätä juuri tänään ja laskemaan kaiken, mitä sinä edustat ja mitä sinä olet, sinun kuninkaasi Jeesuksen jalkojen juureen. Hän on kykenevä muovaamaan sinun elämäsi niin paljon parempaan kuntoon kuin itse koskaan pystyisit. Hän on suuri jousimies ja jos sinä olet nuoli hänen jousessaan, on suuret mahdollisuudet siihen, että sinä osut napakymppiin – kuninkaasi suureksi mielihyväksi!

Kaupunki vuorella

Yhdessä perustavaa laatua olevassa opetuksessaan Jeesus vertasi opetuslapsiaan, siis niitä jotka ovat hänen hallintavaltansa alla ja sen vuoksi sisällä hänen valtakunnassaan, “kaupunkiin, joka on ylhäällä vuorella, eikä siksi voi pysyä kätkössä” (Matt.5:14). Tämä merkitsee, että emme voi olla näkymättömiä sukellusvene-kristittyjä, jotka piiloutuvat kirkkorakennuksiinsa paksujen läpitunkemattomien seinien sisälle suorittamaan uskonnollisia hartausmenojaan tai kätkeytyvät tee-se-itse-tyyppisiin kotiseurakuntiin, jotka ovat kuin näkymättömiä ghettoja, joiden jäsenet välttävät kaikkea kosketusta ulkomaailmaan kuin ruttoa.

Juuri tuollaisen vastakohdan tulisi olla todellista: ilosanoma ei ole vain jokin yksityinen asia, vaan sen tulee olla julkinen asia. Joko Jeesus pyrkii olemaan kaikkien Herra tai hän ei ole Herra ollenkaan. Samoin kuin kukkula on kaikkien nähtävissä, Jeesus kutsuu ei vain itseään vaan myös opetuslapsiaan “maailman valoksi” ja mikä onkaan näkyvämpää kuin valo itse?

Jeesus jatkaa puhumalla tästä, että tämä ei ole vain jokin vallitseva tilanne, vaan hänen mielestään meidän tulee olla tätä kaikkea sellaisessa ilmestyksen hengessä, jossa ymmärrämme: Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. Matt.5:16.

Tämä on yhtäpitävää muunkin Uuden testamentin opetuksen kanssa, missä Kristuksen seuraajia rohkaistaan: Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. 1.Piet.2:12. Paavali kirjoittaa: Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla… Fil.2:14-15.

Tätä juuri haluan kutsua termillä “Elämä 2.0″, joka on sellaista valtakunnan elämää, joka ilmaisee itseään vahvasti ympäröivän yhteiskunnan keskellä niin, että koko kosmos ja kaikki maailma saa nähdä, tuntea, haistaa, koskettaa, maistaa ja kokea sen.

Wolfgang Simson

Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 387-388. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.

Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. “Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ‘Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Luuk.15:16-17.

Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo. “Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ‘Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ‘Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla. Luuk.15:18-24.

Tuhlaajapojan tavalla mekin haluamme perintömme HETI, jotta voimme hemmotella itseämme niillä hengellisillä lahjoilla, joita saamme Jumalalta. Kun tuhlaamme ja käytämme tätä perintöämme väärin, joudumme hengelliseen nälänhätään. Se saa aikaan pahaa tyytymättömyyttä, mikä johtaa puolestaan murtuneisuuteen. Siinä opimme taas olemaan tyytyväisiä, kun saamme syödä palvelijan pöydästä. Tällaiselta palvelusväen paikalta taivaallinen Isämme kutsuu meitä luokseen ja valmistaa meille juhlan – jakaa omaa elämäänsä meidän kanssamme.

Loma-aikaan kävin Floridassa lomailemassa. Käytyämme vieraisilla erään ystävän luona Sebringissä, olimme vaimoni Dianan kanssa matkalla kohti paikkaa, jonka nimi oli Sanibel Islands. Kun ajelimme siinä tietämme eteenpäin muistelin erästä ystävääni, joka oli 7-8 vuotta sitten muuttanut Floridaan. En ollut jutellut Rayn kanssa ainakaan kolmeen vuoteen enkä tiennyt, miten saisin häneen yhteyden. Mietin, missä päin Floridaa hän mahtoi asua ja olisiko hänen asuinpaikkansa lähelläkään näitä kulmia, että voisimme poiketa kylään.

Joitakin minuutteja myöhemmin sain päähäni soittaa kotiin ja kelata läpi puhelinviestit, vaikka Diana oli ne jo kuunnellut noin tunti sitten. Automaatin ääni sanoi, että minulle oli yksi viesti. Viesti alkoi näin: “Hei, täällä tupsahdus menneisyydestä – tässä puhuu Ray!” Tämähän tosi siistiä oli! Olin juuri ajatellut, miten saisin häneen yhteyden, ja siinä hän oli ensi kertaa kolmeen vuoteen! Hän oli jättänyt viestinsä varttituntia ennen kuin kuuntelin sen. Soitin hänelle heti ja kerroin, että olimme paraikaa menossa kohti kulmakuntaa nimeltä Sanibel. Hän vastasi ja kertoi, että asui 8 kilometrin päässä Sanibelista.

Herra kosketti Ray’tä 1980-luvun loppupuolella. Jumala puhdisti hänet ja antoi hänelle uutta näköalaa elämään. Jonkin ajan kuluttua “uudet näköalat” alkoivat elää omaa elämäänsä, kun Ray alkoi harrastaa juoksemista, pyöräilemistä ja tehokasta fyysistä kuntoilua. Hän jätti työpaikkansa tehtaassa ja alkoi työskennellä eräässä korkeatasoisia urheilukenkiä myyvässä liikkeessä. Seuraavaksi hän avasi oman urheilutarvikkeita myyvän liikkeensä. Hän menestyi hyvin pyrkiessään parantamaan omaa elämäänsä, mutta se maksoi hänelle hänen avioliittonsa. Hän ihastui pian nuoreen ja viehättävään neitoseen, joka kuitenkin jätti hänet aika nopeasti. Hän oli kuitenkin pian uudessa suhteessa ja muutti kumppaninsa kanssa Floridaan ja aloitti siellä työt menestyvässä yrityksessä, joka toimi kiinteistömarkkinoilla. Elämä meni hyvin paitsi että uusi romanssi oli myrskyinen. Suhde kuumeni ja kylmeni vuoron perään ja sitä kesti kahdeksan vuotta, kunnes nainen jätti hänet pari vuotta sitten.

Samoihin aikoihin, kun nainen jätti hänet, myös kiinteistömarkkinat sukelsivat ja se vaikeutti hänen liiketoimiaan. Lopuksi hänen piti irtisanoa työntekijänsä ja hän menetti myös oman talonsa. Viime heinäkuussa, kun hän oli sunnuntaiaamun pyöräilylenkillä, kävi niin, että eräs sheriffin apulainen teki tiellä u-käännöksen ja kävi siinä sen verran pyörätien puolella, että osui Rayn pyörään. Ray pääsi omin avuin ylös ja pystyi ajamaan kotiin, mutta onnettomuus aiheutti hänelle niskavamman, joka vaati kirurgista hoitoa.

Parin viime vuoden ajan Ray on elänyt hiljaista elämää ja nähnyt peilistä jotakin sellaista, mihin hän haluaisi tosissaan muutosta. Tämä oli hänen elämänsä tilanne, kun hän soitti minulle ja jätti viestin “tupsahduksena menneestä”.

Tapasimme seuraavana päivänä ja hän kertoi olleensa kirjakaupassa ostamassa Uutta testamenttia, kun hänen päähänsä pälkähti soittaa minulle. Ystäväni Ray oli sellaisessa hengellisessä tilassa, mikä antoi aiheen vaikka ilojuhlaan. Sillä hän oli eksynyt omille teilleen ja nyt hänen silmänsä olivat avautuneet ja hän oli nälissään ja halusi syödä taas Isän pöydästä.

Ei ole mitenkään epätavallista, että käy niin kuin Ray’lle. Olosuhteet voivat vaihdella ja seikkailut omilla teillämme eivät välttämättä ole niin räväköitä kuin Rayn, mutta tuhlaajapojan tapaan me päätämme lähteä Isän kodista, jotta voimme nauttia saamastamme perinnöstä heti paikalla. Rayn tarina näyttää selvältä tapaukselta tämän artikkelin näkökulmasta. On ironista, kuinka ne Jumalan siunaukset, joita joku saa, voivat johtaa itsensä hemmottelemiseen. Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Douglas Clark

Copyright © Douglas B. Clark 2010. Julkaistu luvalla. Douglas Clark’in kotikaupunki on Niles, Michigan. Hänen oma nettijulkaisunsa on: www.theinwardjourney.net

Jumalan sana kehottaa meitä “tutkimaan itseämme”. Kritiikki voi olla synonyymi tutkimiselle. Meidän tulee tutkia elämäämme ja elämässämme sattuneita tapahtumia saadaksemme selville niiden syvimmän tarkoituksen. Jos elämämme tulisi tutkituksi sanan raamatullisessa merkityksessä, päätyisimme siihen, että meillä olisi vähemmän avioeroja ja enemmän kestäviä avioliittoja, rikkaampi uskovien yhteys ja paljon merkityksellisempi ja tehokkaampi palvelutyö Herralle.

On olemassa tutkimista, joka tehdään jumalisella tavalla. Kun kohdistamme itseemme tai seurakuntaamme kriittistä arviointia, tapahtuu jotakin avartumista, mikä laajentaa meidän hengen maailmaamme ja saa aikaan, että emme enää jää kiinni vanhoihin asemiin. Voimme saada uuden mielenlaadun, kun katsomme asioita uusien silmälasien läpi.

Millä tavalla siis meidän pitäisi tutkia seurakuntamme elämää? Meidän tulisi kysyä itseltämme: Mikä on seurakuntaelämämme tila? Mikä on tämän uskovien yhteyden syvin tarve? Kun kuulemme julistusta saarnatuolista, missä määrin kyseistä tarvetta osattiin käsitellä? Mitä tiedämme Jumalasta nyt, mitä emme tienneet aiemmin? Millainen parempi tuntuma meillä on hengellisiin asioihin nykyään? Missä määrin puhuja oli voitelussa? Missä määrin puhuja kykeni tuomaan esiin ristin ja edustamaan ristin sanomaa?

Mitä pidämme seurakuntamme kokoontumisten muodoista ja kokousten vetämisestä? Mitä pidämme sen johtajista ja vanhimmista? Ovatko ihmiset vastaanottavaisia sanalle? Estääkö uskovien yhteydessä jokin jumalisen elämän ilmenemistä? Entä lapset ja ohjelmaosuus, joka on välttämätön heitä varten?

Miltä vaikuttavat tässä uskovien yhteydessä johtajiston julkiset esiintymiset? Olivatko ne kannustavia ja liittyivätkö ne kaikkeen muuhun, mitä oli meneillään? Olisivatko ne voineet olla vakuuttavampia ja vetää lauman huomiota enemmän puhuttuun sanaan ja siihen, mitä se edellyttää? Vallitseeko vanhimpien kesken sopusointu ja yksimielisyys?

Mikä oli yleisön reaktio saarnan jälkeen? Oliko se jotenkin saarnatun sanan vastainen? Kuinka paljon sanasta varisee hukkaan saarnan jälkeen? Haluaako julistaja vain, että ihmiset menevät kotiinsa onnellisina? Eikö seurakunta kykene ottamaan vastaan uskoon liittyviä jännitteitä ja mennä kotiin pohtivalla mielellä?

Tämä nostaa esiin ristin eri puolia. Meillä tulisi olla enemmän pitkäjänteisyyttä, kun on kysymys epäselvien asioihin tuottamasta kärsimyksestä, jollaista ei voi ratkaista yhdessä kokouksessa. Vai haluammeko vain, että meillä on hauskaa? Haluammeko kuulla Jumalan sanan – ja kuinka kipeästi?

Art Katz

Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan artkatzministries.org

Tutkimuskeskus Lifeway teki kyselyn 200 pastorin keskuudessa, jossa selvitettiin tunti tunnilta, mitä pastorit puuhasivat yhden viikon aikana. Tähän tutkimukseen osallistui 101 pastoria sellaisista seurakunnista, jotka kuuluivat siihen parhaimpaan 5 prosenttiin, joissa uskoon tulleiden määrä oli huipussaan. Muut pastorit kuuluivat seurakuntiin, joissa ei tapahtunut erityisen paljon uskoon tulemisia.

Oli kiehtovaa tutustua tuloksiin. Pastorit, jotka toimivat vahvan kasvun seurakunnissa, käyttivät suurimman osan ajastaan rukoukseen, raamatun tutkisteluun ja opettamiseen. (Tosiasiassahan se vastaa täysin sitä, mitä kerrotaan apostolien työstä Ap.t.6:4.) Muut pastorit tekivät kaikkea mahdollista, mitä seurakunnassa saattoi tehdä. Tehokkaat pastorit siis keskittyvät työssään kaikkein tärkeimpään.

Paavali kehottaa: Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Ef.5:17. Joten sinunkin, hyvä pastori, on parasta olla järkevä työsi kanssa. Pidä suuntasi vakaana. Sinä ja minä olemme vastuussa vain Jumalalle, täytämmekö elämän tarkoituksen kohdallamme. Jos en ehdi tehdä kaikkea ylimääräistä siinä sivussa, se on ihan okei.

Yritän siis keskittyä jakamaan voimani oikein ja tarkkailemaan voimavarojeni nousu- ja laskuvesiä.

Kun pyrimme tähän, ei kannata jakaa viikkoa tunteihin. Ajatellaan viikkoamme mieluummin 21 jaksona. Sinulla on 7 aamupäivää, 7 iltapäivää ja 7 iltaa. Niinpä voimme nyt jakaa tehtävämme noihin 21 jaksoon.

Maanantai esimerkiksi on minun vapaapäiväni. Se on minulle sapatti. Maanantaiaamut omistan itselleni. Maanantain iltapäivän vietän Kayn kanssa. Maanantai-iltaa taas vietämme aina perheen kanssa yhdessä.

Tutkin raamattua aamupäivisin. Tapaan ihmisiä iltapäivisin. Tapaamiset eivät vie yhtä paljon luovaa energiaa kuin raamatun lukutuokiot. Iltaa varten meillä on seurakunnassamme sääntö, että kunkin henkilökunnan jäsenen on vietettävä vähintään neljä iltaa kotona. Jos joku ei ole vähintään neljä iltaa viikossa kotonaan, joutuu allekirjoittaneen puhutteluun. Vähemmän kuin neljä iltaa kotona merkitsee, että poltat itseäsi loppuun.

Mutta vaikka osaisitkin jakaa voimasi oikein, ei siitä ole paljon hyötyä, jos et osaa olla valikoiva sen suhteen, mitä puuhaat. Sinulla ei ole aikaa tehdä mitä vaan. Meillä on jokaiselle tarjolla töitä paljon enemmän kuin jaksamme tehdä. Meidän tulee oppia tekemään kaikkein tärkeimmät asiat.

Jumala on antanut sinulle riittävästi aikaa, jotta voit tehdä hänen tahtonsa. Jos sinulla on paineita, saatat tehdä joko vääriä asioita tai sitten oikeita asioita väärällä tavalla.

Rick Warren

Copyright © Rick Warren 2010. Julkaistu luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään.
Alkuperäisen artikkelin lähteenä käytetty verkkosivustoa:
www.pastors.com

Seurakuntaversion 2.0 hedelmät – sen seurakunnan, joka on muovattu valtakunnan mukaiseksi – eivät tule näkyviin pelkästään jonain hienoina jumalanpalveluksina, osallistujien tai jäsenten lukumäärinä, vaan siinä, miten se muuttaa ihmisten elämän, mikä taas saa aikaan toisissa vastaavaa elämänmuutosta niin että syntyy valtava dominoefekti, jonka vaikutus leviää koko maailmaan.

Kun kaikki elämän viisi tärkeää osa-aluetta on saatu opetuslapseuden piiriin (perhe, koulutus, talous, kulttuuri ja hallinto) ja tuotu jälleen Jumalan hallintavallan alaisuuteen, silloin yksilöt ja kokonaiset perheet, suvut, heimot, kylät, kaupungit, alueet ja kokonaiset kansanryhmät (kreikan sana ethne tarkoittaa kansanryhmiä, ei poliittisia kansallisvaltioita, jollaisiksi me ne usein käsitämme) kehittyvät keskinkertaisesta elämäntasosta 1.0 terveesti ja vähä vähältä kohti yltäkylläistä tasoa 2.0.

Raamattu ei lupaa meille paratiisia maan päällä ennen kuninkaan paluuta, eikä se puhu epätäydellisestä kristinuskoon kääntymisestä tai maailmanlaajuisesta muutoksesta, mikä johtaa rauhaan, iloon ja kaikkien aineelliseen hyvinvointiin. Kaukana siitä. Mutta jos joku haluaa olla osa Jumalan ekklesiaa ja harkitusti mukautua sen vaatimuksiin eläen rakkaudentäyteisessä kuuliaisuudessa Jeesukselle, seurakunnan Päälle ja Kuninkaalle, hän haluaa myös innokkaasti oppia elämään uusien säännösten mukaan noudattaen Jumalan valtakunnan lakeja niin siviilielämässä kuin hengellisesti ja taloudellisesti ja poliittisesti. Sen seurauksena hän saa henkilökohtaisesti kokea Jumalan siunauksen ja mitä merkittävimmän ja kokonaisvaltaisesti mullistavan kokemuksen, vapautuksen ja sellaisen voiman, joka nostaa kunkin ihmisen menestystarinan ihan uuteen merkitykseen. Se muuttaa meidät ikuisesti ja puolestaan vaikuttaa samaa muuttumista myös ympärillämme olevissa ihmisissä.

Yksi pääasiallisista syistä olla vahva optimisti tällaisena aikana on tämä: Jumalan valtakunnan periaatteiden mukaan muovautunut seurakunta on jälleen kerran nousemassa esiin tämän planeetan pinnalla jokaisen silmien edessä, jolla vain näkökykyä riittää. Kaikki merkit viittaavat siihen tärkeään tosiasiaan, että tämä seurakunta ei ole syntynyt ja kasvanut länsimaissa, vaan sen ulkopuolella Kiinassa, Intiassa, Vietnamissa, Kuubassa, Egyptissä, Bangladeshissa, Indonesiassa jne. Sieltä suunnalta nouseva seurakunta saa vielä länsimaat hämmästymään jo pelkällä olemassaolollaan ja siitä tulee maailmanlaajuinen opettaja kaikille niille, joilla on nöyryyttä ottaa opiksi.

Syvimmältään tämä kehitys kuvaa sellaisen ekklesian, joka on tehnyt parannusta välinpitämättömyydestään, kilpailuhenkisyydestään ja muusta niskoittelustaan ja on löytänyt jälleen tien rakkaussuhteeseen ja kuuliaisuuteen sen Päätä ja Kuningasta kohtaan. Sellainen seurakunta ei ole vain paikka, missä nautitaan Jumalan rakkaudesta ja armosta, vaan jossa eletään todeksi sellaista voimallista, yhteisöllistä ja profeetallista elämäntyyliä, mikä tuo mukanaan Jumalan siunaukset. Se mallintaa elämää etenkin kaikkia niitä varten, jotka eivät vielä tunne sellaisen elämäntyylin alkulähdettä: Jumalaa.

Wolfgang Simson

Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivulta 383. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.

Joitakin aikoja sitten satuin lukemaan erään kiusallisen artikkelin, joka koski seurakunnan ulkopuolisia uskovia. Uskon, että veli joka kirjoitti sen, on vilpitön ja rakastaa Herraa kaikesta sydämestään. Uskon, että Jumala käyttää häntä ja että hän tunnistaa monia asioita, jotka eivät ole Herrasta, ja uskaltaa puhua niistä. Mutta tässä asiassa uskon, että hänen käsityksensä ei ole oikea, vaan loukkaava.

Rukoilen, että kyseinen veli muotoilisi uudelleen sanottavansa, mutta vielä enemmän rukoilen, että ne jotka ovat tulleet haavoitetuiksi hänen sanoistaan, voisivat rohkaistua ja vakuuttua, että Jumala tekee työtä heidän elämässään eikä hän ole hylännyt heitä.

Tässä yksi kappale siitä kirjoituksesta, jossa tämä veli ruoti seurakunnan ulkopuolisia uskovia:

Joillekin ihmisille seurakunnasta lähtemisen vallankumous on ‘uutta’. Mutta minulle siinä on kysymys hyvinkin vanhasta asiasta ja seurattuani asioita parikymmentä vuotta, voin kertoa yhden yksinkertaisen totuuden: SE EI TOIMI. Se ei muutu todelliseksi Uuden testamentin mukaiseksi ‘Kristuksen ruumiin elämäksi’. Se ei johda herätykseen. Se ei uudista seurakuntaa. Se hajottaa kokoamisen sijasta ja johtaa sellaiseen kristinuskoon, mitä minä kutsun ‘muodottomaksi möykyksi’. – Toisin sanoen Kristuksen ruumiista tulee joukko individualisteja, jotka eivät ole keskittyneet mihinkään ja joilla ei ole muotoa eikä suuntaa “kunkin tehdessä sitä, mitä itse pitää oikeana”. En tiedä, olisiko olemassa mitään vastakohtaisempaa todelliselle Kristuksen ruumiin elämälle kuin sellainen. Lainaus päättyy.

Tässä se, mitä uskon saaneeni Herralta vastaukseksi veljen syytöksiin:

Ollessani rukouksessa näin Pyhän Hengen hengittävän rauhallisesti kansansa yllä. Ajattelin, kuinka erilaista tämä olikaan verrattuna siihen, kun hän kerran tuli ja kävi “raju tuulenpuuska”. Kun etsin raamatusta sanan paikkaa, kuulin tämän:

Herra sanoi minulle: “Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko. Hes.37:9-10.

Uskon, että tämä sanan paikka edustaa juuri sitä, mitä Jumala tekee tänä aikana.

On olemassa paljon seurakunnan ulkopuolisia uskovia, joita monet koettelemukset ja vaikeudet ovat lyöneet maahan. He ovat antaneet kaikkensa eikä heillä ole enää mitään. He tuntevat olevansa tyhjentyneitä kaikesta hengellisestä elämästä. Tiedän, että näin voi käydä, sillä olin kerran yksi heistä. Jos tuomitsee ihmisiä ulkonaisin perustein, on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että nämä yksinäiset eränkävijät ovat kadottaneet kyvyn kuulla Jumalaa ja päätyneet omahyväisyyteen.

Mutta julistan teille Pyhässä Hengessä, että Jumalan kevyt hengitys puhaltaa rauhallisesti näiden kuivien luiden ylitse. Sillä on monia, joita erilaiset vaikeudet ovat lyöneet maahan ja he ovat luovuttaneet etsiessään vanhurskauden tietä, mutta minun hengitykseni on tuleva heidän elämänsä ylle ja se herättää heidät jälleen eloon, sillä eihän se ole muu kuin minun käteni, joka on ollut toiminnassa, kun he ovat kokeneet vaikeuksia elämässään. Olen harkitusti kätkenyt oman työni heissä, jotta he saisivat kantaa ristin häväistystä ja saisivat kokonaan murtua minun edessäni.

Hesekielin ennustuksen loppuosa puhuu suuresta ihmisjoukosta. En usko, että se armeija, minkä Jumala on nostattamassa tänä aikana, olisi kuitenkaan sama, mikä on Joelin kirjassa mainittu, niin kuin monet ajattelevat. Paljon tarkemman kuvan saamme siitä, mitä on tapahtumassa, kun näemme Hesekielin tapaan kuivien luiden heräävän eloon.

Jotkut teistä ajattelette, että teidän etsikkoaikanne on tullut ja mennyt, kun taas jotkut ovat pitäneet kiinni siitä, mitä Jumala on heille puhunut jo vuosia sitten. Olkaa rohkealla mielellä, sillä Pyhän Hengen henkäys on tulossa elämänne ylle. Kun hän tekee sen, saatte huomata, että hän on ollut kanssanne koko pitkän taipaleen ajan. Hän ei ole hylännyt teitä hetkeksikään!

Toinen kirjoitus, mikä nousee mieleeni, on tämä:

Kun temppeliä pystytettiin, käytettiin valmiiksi muotoiltuja rakennuskiviä, niin ettei työmaalta kuulunut vasaran, ei taltan eikä minkään muunkaan rautatyökalun ääntä. 1.Kun.6:7.

Kun Salomon temppeliä varten louhittiin kiviä, kaikki vasarointi ja taltalla hakkaaminen tehtiin louhimossa. Vasta kun jokainen kivi oli muovattu oikeisiin mittoihinsa niin että se sopi täydellisesti yhteen toisten kivien kanssa, se tuotiin temppelin rakennustyömaalle asetettavaksi paikalleen. Mikä mahtava kuva siitä, kuinka Jumala tekee työtään meissä!

Jumala lyö meitä monia kertoja vasarallaan, kun Jumala meitä veistää ja työstää taltallaan ja tekee meistä eläviä kiviä, jotka sopivat täydelleen yhteen! Mutta kuten jokainen meistä hyvin tietää kokemuksestaan, Jumala työstää meitä louhimossa eikä missään hänen temppelinsä loiston keskellä.

Jumala ‘kutsuu ulos’ näinä päivinä monia uusia ihmisiä. He saavat suoraa opetusta Pyhältä Hengeltä, mutta he kaipaavat myös tosi pappeja, jotka osaavat rohkaista heitä ja voivat vahvistaa sen, mitä Jumala heille puhuu.

Kun Jumala tuo esiin mestariteoksensa, uskon että saamme hämmästyä, miten yksityiskohtainen suunnitelma hänellä on ollut ja miten hän on ajoittanut kaiken toimimaan yhteen. Jumala tulee uudistamaan monia hänen yksinäisiä eränkävijöitään, kun hänen valtakuntaansa laajennetaan kaikkialle maailmaan, lähimmäiseltä toiselle, ystävältä ystävälle. Tämä Jumalan pyhyyden liikehdintä tuo mukanaan tuomion kaikille epäaidoille hengellisille hankkeille, jotka ovat syntyneet ihmisten sielullisuudesta. Tuomio EI ilmene niin, että vihaiset profeetat puivat nyrkkiä ja pyytävät tulta iskemään taivaasta. Tuomio seuraa siitä, että kirkas valo valaisee kaiken, mitä Jumala on saanut aikaan, ja saa kaiken ihmisen oman yrittämisen näyttämään pimeältä ja hyödyttömältä.

Jumalan hallinto ja valtakunta ei muistuta mitään tämän maailman valtioista. Se ei edusta sellaista hierarkiaa, josta monet itsensä nimittäneet valeapostolit ja väärät profeetat haluaisivat puhua. Ei tulla painottamaan minkäänlaista johtajuutta paitsi hänen äänensä kuulemista. Jumalan hallinnossa on vain yksi Pää ja se on Kristuksen mieli eikä kukaan apostoli, profeetta tai pastori enää sanele hänen valtakunnassaan mitään lakeja, vaan ne kirjoitetaan ihmisten sydämiin.

Jumala on kutsunut meidät ulos Babylonista, mutta mikä pitkällinen prosessi onkaan juuria Babylon pois meidän sisimmästämme! Ei pidä tähyillä Jerusalemin suuntaan tai mihinkään muuhunkaan paikkaan, sillä Jumalan hallintavallan sijainti ei löydy mistään maantieteellisestä paikasta, sillä Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä!

Kuluneiden 30 vuoden aikana olen saanut kokea monia ihania hetkiä Herran kanssa, mutta myös monia kuivia jaksoja, kun taivas on ollut kuin vaskea. Tunnustan, että en ole aina osannut työskennellä yhdessä Herran kanssa, kun olen kohdannut erilaisia koettelemuksia elämässäni. En ole tehnyt mitään, mikä antaisi kenellekään aihetta syyttää minua siitä, että olisin asettunut joksikin hengelliseksi auktoriteetiksi tai johtajaksi. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen kulkenut läpi masennuksen ja vihankin, kunnes lopulta opin hyväksymään ne vaikeudet, joita minulla on ollut.

Eräänä hetkenä, kun tunsin olevani kokonaan hengellisesti kuollut niin ettei minussa enää ollut jäljellä hitustakaan hänen elämäänsä, Pyhä Henki alkoi hengittää elämäni yllä. Hän on herättänyt henkensä eloon minun sisimmässäni ja puhuu minulle päivittäin. Hän on antanut minulle voimaa elää oikein ja voitollisesti ja toimia hänen levostaan käsin, mutta ei se johdu mistään, mitä olisin saanut itse tehdyksi. Kaikki on tapahtunut vain, koska hän halusi puhaltaa elämää näihin kuiviin luihin.

Kohdistakaa huomionne siihen lempeään henkäykseen, mitä Pyhä Henki paraikaa hengittää kansansa yllä. Nyt ei ole kysymys mistään rajusta tuulenpuuskasta, vaan Jumalan rauhallisesta hengityksestä. Nyt on tosi kysymyksessä ja on aika päästä suureen totuuteen ja uuteen ymmärrykseen. Niin saamme nähdä myös hänen voimansa ilmestymisen.

Douglas Clark

Copyright © Douglas B. Clark 2010. Julkaistu luvalla. Douglas Clark’in kotikaupunki on Niles, Michigan. Hänen oma nettijulkaisunsa on: www.theinwardjourney.net

Tunnetko kuuluisan Torinon käärinliinan? Se on pellavainen liina, jota on säilytetty vuosisatoja ja josta on varsin paljon todisteita, että se todella oli se kangas, joka peitti Jeesuksen ruumista. On mielenkiintoista, että se on tullut nyt meidän aikanamme päivänvaloon. Sitä on hiljattain tutkinut ryhmä anatomian asiantuntijoita, jotka tuntevat ihmiskehon hyvin. He löysivät siitä yli 200 jälkeä ruoskaniskuista. Saatat kysyä: “Miten he ovat löytäneet siitä tuon kaltaista todistusaineistoa?”

Se johtuu siitä, että määrättyjä salaperäisiä asioita tapahtui tietyn räjähdyksen kaltaisen tapahtuman hetkellä ja hyytynyt veri tarttui kankaaseen ja valmisti siitä valokuvanegatiivin sen silmänräpäyksen aikana, kun kirkas valo välähti niin että jokaisesta haavasta jäi kuva kankaaseen. Siihen jäi jälkiä paristasadasta ruoskan iskusta ja runsaasta verenvuodosta pään alueella, kun jotain terävää on voimakkaasti painettu pään ihoa vasten, ja muita todisteita julmasta kidutuksesta, jota on vaikea kuvailla.

Nähkää hänen päästään, käsistään ja jaloistaan, kuinka tuska ja rakkaus toisiinsa kietoutuvat.

Nähkää se Hengen kautta. Nähkää!

Olen ollut aika kaheli tänä iltana. En viitsi kutsua tätä edes saarnaksi. Luotan vain yksinkertaisesti siihen, että Jumala jostain syystä halusi tänään, että puhutaan ristiinnaulitusta. Hän halusi tulla nostetuksi kansansa edessä ristille…

…jotta me näkisimme sen… todella näkisimme… todella iloitsisimme siitä… todella tunnustaisimme sen tapahtuneen…

Sillä vain se voi varjella meidät. Kun näemme, mitä kauheata tuskaa synti aiheutti hänelle, me alamme rakastaa vanhurskautta ja vihata vääryyttä ja pyrkiä välttämään Jumalan Pojan ristiinnaulitsemista uudestaan.

Ymmärrätkö sen? Jesaja puhuu: Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. Jes.53:8.

Tuossa ilmaisussa on jotakin kirurgista, jotakin lopullista. Siinä puhutaan Jumalasta, joka kutsuu ihmistä leikattavaksi irti ja kokonaan pois elävien maasta!

Luulenpa, että siinä on kysymys jo paljon enemmästäkin kuin vain synnistä. Siinä on täydellinen pelastus meitä varten, jos olemme liittäneet elämämme yhteen hänen kanssaan, joka naulittiin ristille… irrotettavaksi elävien maasta.

Siinä on radikaali erottautuminen maailmasta, lihallisuudesta ja paholaisesta, niistä joiden juurelle sama kirves on myös asetettu.

Lopuksi:

Muistatko eunukin, jonka Filippos johdatti uskoon Apostolien teoissa, luku 8? Jumala välitti niin paljon tuosta miehestä, että hän otti Filippoksen menestyvän työnsä keskeltä ja lähetti hänet tämän mustan miehen luo, joka oli matkalla Etiopiaan.

Kristillisen legendan mukaan tämä mies vei kristinuskon Afrikkaan, tuo etiopialainen eunukki – mies jonka juurelle oli myös kirves asetettu. Hän oli mies, jolla oli paljon valtaa ja hän oli vastuussa kuningattaren varojen hoidosta (Ap.t.8:27-40).

Jeesus puhui erään kerran eunukeista. Hän sanoi, että jotkut syntyvät sellaisina, biologisina kummajaisina. Heillä ei ole niitä fyysisiä edellytyksiä, mitä kaikilla muilla on. Sitten on toisia, jotka ihmiset ovat tehneet eunukeiksi. Ajatelkaa sitä kauheaa tilannetta, kun yksi kiljuu ja huutaa, kun joukko miehiä pitää häntä aloillaan samalla, kun joku tekee likaisen työn…

Mutta Jeesus sanoi myös: on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Matt.19:12.

Tämä etiopialainen eunukki oli mahtava mies ja hän hoiti kaikkea kuningattaren omaisuutta. Vain eunukkiin saatettiin niin täysin luottaa. Hän ei pyytänyt itselleen mitään siitä, mikä oli annettu hänen haltuunsa (ei naisiakaan). Kirves oli pantu puun juurelle. Hänet oli leikattu irti. Jumala tarjoaa meille samaa varjelusta. Jeesuksen Kristuksen risti on asetettu elämämme keskelle, jotta sinut voidaan leikata irti elävien maasta.

Minä luulen, että ainoat ihmiset, jotka ovat turvassa lopun aikoina, jolloin vääryys rehottaa, ovat ne uskovat, joiden elämän juuressa on kirves.

Vääryys tulee kerran rehottamaan, maailma olemaan täynnä saastaa ja himon paloa, viettelystä, joka saa kenet vaan horjumaan – sellaista hienovaraista ja niin aistillista, että se saa saalista jo nyt uskovien parista.

Silloin vain kuollut ihminen voi olla turvassa, sellainen jonka elämässä kirves on tehnyt työtä juuriin asti, joka on tullut leikatuksi irti elävien maasta, joka tunnustaa lihansa kauheat taipumukset. Itsetietoinen opetuslapseus ei ole vastaus. Eikä sekään, jos sanoo: “en tee sitä enää koskaan!” Eikä pelasta pimeässä viheltely sen paremmin kuin kertosäkeitten laulaminenkaan.

On vain yksi vastaus.

Se on Jeesuksen Kristuksen risti!

Ei mikään muovinen korvike, vaan verinen risti, kärsimyksen ja häpeän paalu, jonka luo Jumala kutsuu meitä tulemaan.

Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk.9:23.

Kun Kristus kutsuu ihmistä tulemaan, hän kutsuu ihmistä kuolemaan kanssaan.

Art Katz

Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan artkatzministries.org